Ratamelonta on yksi fyysisesti raskaimmista kestävyyslajeista, jossa veden kulkuvastus asettaa suuret vaatimukset ylävartalon kestävyys- ja voimaominaisuuksille. Laji vaatii kovaa ympärivuotista harjoittelua, voimakestävyyttä, nopeutta, aerobista ja anaerobista kestävyyttä sekä hyvää koordinaatio- ja tasapainokykyä. Ratamelonnassa käytetään kansainvälisten sääntöjen määrittelemiä kilpakajakkeja ja avokanootteja ja lajissa kilpaillaan 200, 500, 1000 ja 5000 metrin matkoilla. 

Suomi ei äkkiseltään vaikuta ratamelonnan näkökulmasta ihanteelliselta maalta neljän vuodenajan vaihtelevien kelien takia, mutta maajoukkuetoiminta lajin osalta on vahvistunut vuosi vuodelta ja menestystäkin on pitkän uurastuksen ansiosta saavutettu. Tällä hetkellä Suomen seniorimaajoukkueessa on kuusi urheilijaa ja niin sanotussa haastajajoukkueessa noin 10 nuorempaa melojaa.

”Ratamelonnan maajoukkuetoimintaan on panostettu määrätietoisesti 2010-luvun alkupuolelta, jolloin lajin pariin alettiin tosissaan rakentaa lajiliittojohtoista ammattimaista ja suunnitelmallista tekemistä riittävillä resursseilla. Meillä on kansainväliselläkin tasolla tarkasteltuna korkealaatuinen kausi- ja harjoitussuunnitelma testauksineen ja leirityksineen”, kertoo ratamelonnan valmennuspäällikkö Petteri Pitkänen. 

”Paine tähän tuli oikeastaan siitä, kun tiedostettiin että vuoden 2012 olympiaedustuksen jälkeen meillä ei välttämättä ole potentiaalisia edustajia seuraaviin olympialaisiin. Laji koki silloin sukupolvenvaihdoksen ja silloisilla nuorilla melojilla oli vielä pitkä matka lajin huipulle”, muistelee Pitkänen.

”Vuosien 2012-2016 välillä ei vielä saavutettu mainittavia tuloksia, mutta siitä eteenpäin meillä jo useampi meloja on melonut Maailmancup- ja arvokilpailujen A-finaaleissa. Merkittävällä toiminnan tason nostolla ja panostuksella on siis selkeästi ollut vaikutusta urheilijoiden kehittymiseen”, kertoo Pitkänen.

Koronakevät laittoi kauden suunnitelmat uusiksi

Kurja koronakevät sotki toki myös melontamaajoukkueen suunnitelmat. Muuttunut tilanne pakotti muokkaamaan kauden ohjelman uusiksi – nyt toiminta on palannut melko lailla tuttuihin uomiinsa, mutta kaiken kaikkiaan kausi on ja tulee Pitkäsen mukaan olemaan hyvin paljon totuttua erilaisempi: ”Kaikki loppukevään leirit ja kisat luonnollisestikin peruuntuivat ja urheilijat harjoittelivat huhti-toukokuun omatoimisesti kaikki omilla tahoillaan. Kesäkuun alusta urheiluopistot aukaisivat ovensa ja olemmekin jo leireilleet Pajulahdessa. Kesällä on tarkoitus leireillä kolmen viikon sykleissä; kaksi viikkoa kotioloissa ja yksi viikko Pajulahdessa koko porukan voimin”, summaa Pitkänen.

Melonta- ja Soutuliitto sai tälle vuodelle Urheiluopistosäätiön apurahan nuorten ja seniorimaajoukkueiden leirityksiin. ”Vaikka suunnitelmat ovat menneet uusiksi, tulee apurahalle loppukesästä varmasti tarvetta ja käyttöä”, vakuuttaa Pitkänen.

Syksyllä kisakalenterissa on näillä näkymin sekä olympialajien maailmacupin osakilpailu Unkarissa että EM-kisat Romaniassa, mutta Pitkäsen mukaan vasta aika näyttää mitä kisojen kohtalo on: ”Myös ensi talven leirikohteet ovat toistaiseksi hämärän peitossa, vielä emme tiedä mihin päin maailmaa talvella saa ja on turvallista matkustaa.

Talviharjoittelu asettaa haasteen harjoittelulle

Miltä näyttää ratamelonnan tulevaisuus Suomessa valmennuspäällikön näkökulmasta; hakeutuuko lajin pariin uusia lahjakkuuksia? ”Massa, joka hakeutuu lajin pariin kilpailumielessä, on hyvin pieni. Monelle lapselle ja nuorelle melonta on ikään kuin kesäharrastus, mutta lajin tulevaisuuden ja jatkuvuuden kannalta lajin aloittavat lapset ja nuoret pitäisi saada sitoutettua lajiin myös läpi ensimmäisen talven, jotta useampi nuori heti lähtisi rakentamaan urheilijan polkua melonnan parissa. Tämä vaatisi tietysti sen, että melontaseuroilla olisi tarjota järjestelmällistä valmennusta heti nuorimmille ikäluokille, ympärivuotista johdonmukaista toimintaa sekä nykyajan vaatimukset täyttävät fasiliteetit myös syys- ja talviharjoitteluun: lämmitetyt tilat kuntosaleineen, ergometreineen sekä sosiaalisuutta ruokkivat yleiset oleskelutilat.” 

”Tällä hetkellä valmius ympärivuotiseen harrastamiseen on monella seuralla heikko ja se on täysin ymmärrettävää. Nykyistä laajempien, lämmitettyjen tilojen rakentaminen ei monessa paikassa ole myöskään kerta kaikkiaan mahdollista; etenkään kun sijainti pitäisi luonnollisestikin olla veden äärellä mutta mieluusti lähellä asutusta ja kouluja. Haasteellisista olosuhteista huolimatta ratamelonnan tilanne on kuitenkin parempi kuin muutama vuosi takaperin ja panostukset tuottaneet hedelmää”, päättää Pitkänen.

Lähteet: Suomen Melonta- ja Soutuliitto