Sulkapalloliiton uusi toiminnanjohtaja tuo maailmantähdet Suomeen: ”Haluamme ruokkia innostusta lajin pariin”

Suomen Sulkapalloliiton tuore toiminnanjohtaja, KTM Ville Valorinta, päätti tarttua uusiin tehtäviin keskellä kansainvälistä pandemiaa. Johtotehtävissä ja yrittäjänä toimineelle Valorinnalle tarjoutui yllättäen huhtikuussa mahdollisuus hypätä Suomen Sulkapalloliiton puikkoihin.

“Olen nuoresta asti pelannut sulkapalloa ja tunnen liiton toiminnan entuudestaan. Olin myös helmikuussa mukana järjestämässä sulkapallon SM-kisoja. Olosuhteet Sulkapalloliiton toiminnanjohtajan pestissä aloittamiselle olivat suotuisat. Haaste oli kiinnostava, koska sulkapallo ei ole Suomessa pieni marginaalilaji vaan harrastajia löytyy valtava määrä”, Valorinta kertoo. 

Sulkapallo sopii monelle harrastukseksi, sillä kynnys aloittaa on matala. Aloittelijakin saa nopeasti pelin kulkemaan ja hien pintaan, mikä houkuttaa yhä useampia lajin pariin. Missä liitolla on eniten kehitettävää sulkapallon saralla? “Junioreita ei ole koskaan liikaa, heistä kasvaa uusia kilpailevia sukupolvia. Tavoitteenamme on kasvattaa jäsen- ja pelaajamääriä, jotta seuroilla olisi mahdollisuuksia palkata enemmän täys- ja osa-aikaisia valmentajia. Haasteeksi kuitenkin muodostuu kisa nuorten vapaa-ajasta; me emme kilpaile pelkästään muiden lajien vaan myös laitteiden kanssa”. 

Urheiluopistosäätiön myöntämän apurahan avulla Sulkapalloliitto on voinut kehittää olosuhteitaan laadukkaaseen tekemisen ja yksilölajeissa oleellisen yhteishengen kehittymisen, mikä on toiminut valtakunnallisena vetovoimatekijänä. 

Yhteistyö Urheiluopistosäätiön kanssa on ollut erittäin arvokasta ja keskeinen osa toimintamme kehittämistä sekä eri pelaajaryhmien valmentautumista. Säätiön tuella olemme pystyneet mahdollistamaan tärkeitä idolikohtaamisia Tokyo Teamin ja nuorten välillä sekä luomaan vammaissulkapallolle erinomaisen leiritys- ja kisapaikan, jonka johdosta pelaajamme ovat saaneet mitaleja Euroopan tasolla. Liikuntakeskus Pajulahden leiriolosuhteet ovat loistavat huippuvalmentajakoulutustemme tarpeisiin, ja koulutuksiin onkin osallistunut valmentajia eri puolilta Suomea”, Valorinta summaa. 

Tulevaisuuden suunnitelmissa uusia hallihankkeita ja lajin suosion kasvattaminen

Valorinta näkee Suomen Sulkapalloliiton tulevaisuuden valoisana. Koronan takia lähes kaikki hallit menivät kiinni maaliskuussa, lukuun ottamatta muutamia kenttiä, mikä aiheutti monille liiton jäsenseuroille taloudellisia haasteita, kun harjoitusryhmät menivät tauolle. Nyt kesäkuussa kaikki hallit ovat taas jo auenneet ja arki-iltojen sulkapallovuorot ovat enimmäkseen täynnä, mikä kertoo lajin valtakunnallisesta suosiosta. Tulevaisuuden kehityskohteena on mm. kenttien määrän kasvattaminen, mikä auttaisi myönteisesti seurojen toimintaa. 

“Liitossa on minun lisäkseni myös uusi puheenjohtaja ja uusia hallituksen jäseniä. Yhteinen tahtotilamme on aktiivisesti kehittää eri osa-alueita, kuten selvittää mahdollisuutemme olla mukana uusissa hallihankkeissa eri puolilla Suomea”.  

Tämän kesän huippuvalmennuksen harjoitusleirit ovat liiton osalta peruttu, mutta jäsenseurat järjestävät suunniteltuun tapaan junioreille kesäleirejä koulujen loputtua ja vanhempien ollessa yhä töissä.  “Alle kouluikäisille mineille on oma leikin ja puuhailun kautta toimiva opetus, jota tehdään seuroissa liiton tuella. Alakoululaisille on omat harjoitusryhmät, joista voi päästä liittoryhmiin seuratyön rinnalla. Voisikin sanoa, että meillä on Sulkapalloliitossa pelaajapolku vauvasta vaariin”.  

Yksi osa-alue, mihin Valorinta haluaa jatkossa erityisesti panostaa, on sulkapallon positiivisen näkyvyyden vahvistaminen. “Sulkapallo on todella merkittävä laji Aasiassa. Pelaajat ovat isoja, tunnettuja maailmantähtiä ja lähetysten katsojamäärät ovat valtavia. Tutkimmekin parhaillaan mahdollisuuksia järjestää vielä isompia kansainvälisiä turnauksia, joilla nostaa Suomen profiilia entisestään. Haluamme tuoda maailman kärkipelaajia tänne pelaamaan, mistä ensimmäinen konkreettinen askel on ensimmäisen kerran Suomessa järjestettävät aikuisten sekajoukkueiden EM-kisat ensi vuoden helmikuussa”. 

EM-kisoissa on isäntämaa Suomen lisäksi mukana hallitseva mestari Tanska sekä kuusi muuta maata. Mestaruuskisoissa tullaan sekanelinpelien ohessa pelaamaan myös miesten ja naisten kaksin- ja nelinpelit. “Tanskan joukkueessa on maailman kärjessä pelaavia huippupelaajia, joiden peliä nuoret sulkapalloilijat pääsevät halliin katsomaan. Se innostaa pelin pariin ja edesauttaa lajin kehittymistä, mikä on erityisen tärkeä asia, jonka eteen aiomme kovasti työskennellä”, Valorinta summaa. 

Henri Aarnio Kuva: Joonas Puhakka Jenny Nyström & Sonja Pekkola Kuva: Jere Kokko Kalle Koljonen Kuva: Jere Kokko Airi Mikkelä Kuva: Jere Kokko

Muut tarinat