Urheiluopistosäätiö tukee Olympiakomitean toimintaa yhteensä 150 000 eurolla neljän vuoden aikana

Korona-aikakausi ei sulkenut kaikkia urheilun rahahanoja.

Vaikka useat urheilun toimijat kamppailevat parhaillaan sponsoriyhteistöiden jatkumon kanssa, Urheiluopistosäätiö uskoo urheilun ja harrastamisen tukemiseen myös haastavina aikoina. Nyt solmitun nelivuotisen yhteistyön myötä Urheiluopistosäätiön tuella turvataan muun muassa Suomen urheiluakatemioiden toiminnan kehittämistä. 

Olympiakomitean markkinointi- ja asiakkuuspäällikkö Ville Köngäs kertoo, että Urheiluopistosäätön kaltaisten toimijoiden tuki on tervetullutta erityisesti nyt. 

”Koronakriisistä johtuen yritykset joutuvat ymmärrettävästi tarkastelemaan erityisellä tarkkuudella sitä, millä tavoin he yhteiskunnallisia toimijoita tukevat. Siksi on valtavan arvokasta, että löytyy tahoja, jotka näkevät urheilun ja liikunnan tuottaman hyvän juuri nyt, kun sitä tarvitaan erityisen paljon”, Köngäs sanoo. 

Urheiluopistosäätiön tuesta osa ohjautuu Nuorelle Siivet -kampanjaan, jossa yksityishenkilöiden ja yritysten tekemillä lahjoituksilla annetaan nuorille mahdollisuus opiskelun ja urheilun yhteen sovittamiseen.

Köngäs kertoo, että Suomessa on tehty arvopohjainen valinta tukea nuoria koulunkäynnin ja urheilun yhdistämisessä, jotta nuoret voivat menestyä molemmissa. Valtakunnallisesti toimivia urheiluakatemioita on 19, joissa urheilee yli 15 000 nuorta monilajisesti. Nämä akatemiat tarjoavat nuorille turvallisen alustan kasvaa ja kehittyä ihmisinä samalla kun he tavoittelevat menestystä huippu-urheilun saralla.

”Olympiakomitea on kaikilta osin Suomen liikuntajärjestöjen kokoava voima. Siksi haluamme pitkäjänteisesti olla mukana kumppanina tukemassa ja mahdollistamassa sen arvokasta työtään, josta tämä, kokonaisuudessaan 150 000 euron tuki toimii osoituksena”, kiteyttää Urheiluopistosäätiön toimitusjohtaja Jukka Hako.

Kuvat: Olympiakomitea

Muut tarinat