TWD-Länken tukee nuorten matkaa pyöräilymaailman huipulle

Pyöräily on kasvattanut suosiotaan roimasti viimeisen vuoden aikana. Trendi näkyy niin kaupunkikuvassa kuin maanteilläkin ja monet urheiluliikkeet ja myyvät nyt ei-oota innokkaille polkijoille.

”Pyöräily on yleisesti ottaen tällä hetkellä rajussa nosteessa, ja uskon että jollakin aikavälillä se näkyy myös seuratoiminnassa ja tavoitteellisessa harjoittelussa”, tuumaa pyöräilyseura TWD:n puheenjohtaja Esko Lummelampi. CC Tailwind eli TWD on vuonna 1995 perustettu lahtelainen pyöräilyseura, jonka tavoitteena on toimia niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin pyöräilyharrastuksen parissa ja järjestää sekä kansallisia että kansainvälisiä kilpailuja ja pyöräilytapahtumia. Seuran edustusjoukkueena toimii TWD-Länken, joka pyrkii tukemaan nuorten ja lupaavien pyöräilijöiden kehitystä aina kansainväliselle tasolle saakka.

TWD onkin vakiinnuttanut Suomessa asemansa seurana, joka on onnistunut nostamaan nuoria pyöräilijöitä aina maailman huipulle saakka. ”Meillä on selkeä fokus ja tavoite kehittää nuorista 16-23 -vuotiaista lahjakkaista urheilijoista pyöräilymaailman tähtiä. Uskallan sanoa, että olemme tästä näkökulmasta ehdoton kärkiseura Suomessa. Pystymme verkostojemme avulla rakentamaan nuorelle polun kansainväliselle huipulle. Suomalaisilla pyöräilijöillä, samoin kuin meillä seurana on hyvä maine maailmalla”, iloitsee Lummelampi. 

Jaakko Hänninen kiihdytti TWD:stä Ranskaan

Lummelammen omassa roolissa palkitsevinta on nuorten parissa toimiminen ja menestystarinoiden luominen: ”Tässä hommassa palkitsee ehdottomasti se, kun näkee miten nuoret kehittyvät ja pääsevät urallaan eteenpäin. Seuran määrittelemä kirkas fokus auttaa tietysti tässä – selkeän tavoitteen eteen on helppo työskennellä eikä keskittyminen pirstaloidu moneen suuntaan”. 

Yksi läpimurron tehneistä suomalaisista on TWD-Länkenin Jaakko Hänninen, joka edustaa tällä hetkellä maantiepyöräilyn korkeimmalla, UCI World Tour -tasolla kisaavaa ranskalaista AG2R Citroën Teamia. ”Jaakon uraa ja menestystä on tietysti ollut hienoa seurata ja olla siinä mukana. Hänen menestyksellään on varmasti vaikutusta maantiepyöräilyn suosioon ja nuorille pyöräilijöille hän on mainio esikuva ja esimerkki sitä, mihin sinnikkyys oikeat valinnat voivat parhaimmillaan viedä. Media ja suuri urheiluyleisö ovat jo nyt hienosti ottaneet Jaakon edesottamukset tiiviiseen seurantaan ja, on ollut hauska huomata, miten esimerkiksi ranskalainen media on ollut kiinnostunut Jaakosta jopa enemmän kuin paikallisista tähdistä. Suomalainen huippupyöräilijä on vielä sen verran harvinaisuus”, naurahtaa Lummelampi.

Uuden kisakauden kynnyksellä

Koronan vaikutukset tuntuvat Lummelammen mukaan vielä tulevana kesänä ja kisakautena: ”Jonkin verran kisoja on peruttu ja meille erityisen harmillista, että Baltiassa ja Ruotsissa, joissa kisaamme tavallisesti paljon, koronatilanne on edelleen huono. Tilanne on erityisen harmittava alle 20-vuotiaille nuorille pyöräilijöille, joiden tulisi antaa näyttöjä ja saada kokemusta juuri ulkomaisista kisoista.”

Kisakauteen edustusjoukkue valmistautui toukokuun alussa Pajulahdessa järjestetyllä leirillä, jonka järjestämiseen käytettiin Urheiluopistosäätiöltä saatu 1500 euron apuraha. ”Olemme saaneet useana vuotena säätiön apurahan ja siitä on kyllä iso apu leirityksen järjestämisessä”, kiittelee Lummelampi.

Myös TWD:n järjestämiä klassikkokisoja päästään onneksi polkemaan – ainakin näillä näkymin – suunnitellusti tänä vuonna: ”30-luvulta saakka järjestetyt Fellmanin ajot poljetaan heinäkuussa ja Suomen vanhin maastopyöräkisa Finlandia MTB järjestetään elokuun lopulla”, iloitsee tapahtumia jo tohinalla järjestävä Lummelampi.

Kuvat TWD-Länkenin leiriltä Pajulahdesta toukokuussa 2021

Muut tarinat