East City Giantsilla ovat keskiössä nuorten liikunnallisuus ja harrastus

East City Giantsin junioritoiminta amerikkalaisessa jalkapallossa on menestynyt erinomaisesti viime vuosina. ECG pitää junioritoimintaa erittäin tärkeänä niin nuorten liikunnallisuuden kehittämisen ja ryhmässä toimimisen kannalta, kuin myös oman kilpaurheilun jatkuvuuden kannalta.

”ECG:n nuorten määrä kaksinkertaistuu joka vuosi. Pyrimme tekemään toiminnasta matalakynnyksistä ja edullista myös vähävaraisille perheille”, kertoo junioritoimenvastaava Henri Kurki.

Toimintaa kehitetään entisestään

Kurjen mukaan toiminnan kehittämisessä tärkeintä on nykyisten harrastajien innostunut jatkaminen siinä ikävaiheessa, jossa innon hiipuminen yleistä. Nuorten mielenkiinnon ylläpitäminen on varmistettu monipuolisella ja pelaajapaikkakohtaisella valmennuksella. Samaan aikaan East City Giants hakee aktiivisesti uusia harrastajia.

Urheiluopistosäätiö tukee East City Giantsia 1000 eurolla ja pyrkii summalla kattamaan osan 13.-14.4.2019 järjestettävän Pajulahden-leirin kuluista.

”Apurahalla on tarkoitus rahoittaa vähävaraisempien perheiden nuorten osallistumista liikunnalliselle leirille. Meille Urheiluopistosäätiö on näyttäytynyt tähän asti loistavien harjoittelupuitteiden tarjoajana. Pajulahden osalta hyötynämme on ollut se, että seuramme lisäksi amerikkalaisen jalkapallon harrastajia on ollut siellä paljon”, täydentää Kurki.

Urheilu opettaa Kurjen mukaan myös suvaitsevaisuutta ja ryhmässä toimimista. ”Edesautamme myös tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta. Junioritoiminnassa on mukana poikia ja tyttöjä sekä maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria”, sanoo Kurki.

Joukkueurheilu tärkeää lapsen kehitykselle

East City Giantsilla on keskiössä nuorten liikunnallisuus ja harrastus. Harjoitukset, leiri ja toiminta kokonaisuudessaan ovat urheilullisesti ja sosiaalisesti hyvin monipuolisia. ”Joukkueurheilu on äärimmäisen tärkeää lapsen ja nuoren tulevaisuuden kannalta. Se auttaa opiskelussa ja työelämässä. Urheilu itsessään kehittää motoriikkaa ja luo jaksamista päivittäiseen elämään. Hyvä kunto pitää virkeänä, ja lapset jaksavat käydä koulua paremmin”, kertoo Kurki.

Leirimahdollisuus on suuri sosiaalisen kanssakäymisen ja oppimisen paikka. Nuoret ryhmittyvät ja saavat kavereita leirien aikana. ”Urheilu tuo uusia ystäviä ja kavereita. Parasta onkin nähdä lasten hymy sekä lasten itsensä ylittäminen ja oppiminen. Mahtavaa on nähdä myös myöhemmin, miten nuori tai lapsi on elämässään päässyt eteenpäin ja pysynyt oikealla elämän polulla”, päättää Kurki.

Kuva: East City Giants

Muut tarinat