Olympialaisten aikaan uutiset täyttyvät kisatuloksista, mitaliriemusta ja pettymysten kyynelistä. Mutta mitä siellä kisoissa ihan oikeasti tapahtuu ja millaista siellä oikein on kisata? Sen kertoo meille keihäänheittäjä Lassi Etelätalo!

Koronan takia kilpailijoiden Tokiossa viettämä aika pyrittiin pitämään minimissä, eli urheilijat saapuivat kisoihin mahdollisimman lähellä omaa suoritustaan ja lähtivät takaisin kotimaihinsa pian omien kisasuoritusten päätyttyä. Etelätalo kuitenkin otti pienen varaslähdön Japaniin: ”Oma karsintakisani oli keskiviikkona 4.8., mutta lähdin Japaniin jo 20.7. En kuitenkaan suunnannut suoraan Tokioon, vaan läntiseen Japaniin, Sagaan leirille”, muistelee Etelätalo.

”Aikainen lähtö reissuun helpotti sekä aikaerosta toipumista että ilmastoon tottumista. Vaikka matka Sagaan olikin älyttömän pitkä ja raskas ja sisälsi kaikenlaista pientä säätöä, meni reissu kuitenkin kaikkinensa hyvin ja totuin myös aikaeroon tosi nopeasti”, kertoo Etelätalo. ”Japanin lämpökään ei ollut minulle liikaa, totuin siihen hyvin eikä se vaikuttanut esimerkiksi suorituksiin mitenkään – kroppa ainakin lämpeni tehokkaasti!”

Rentoa menoa kisakylässä

”Tokion kisakylässä oli tarkat rajoitukset siitä, kuinka paljon ennen omaa kisaa kylään sai majoittua. Itse siirryin Sagasta sinne heinä-elokuun vaihteessa. Kylä oli mainio paikka, siellä oli noin 15-20 isoa kerrostaloa jossa urheilijat ja joukkueiden muut jäsenet asustivat ja lisäksi sieltä löytyi kaikki tarvittavat palvelut ja iso ruokala. Kylässä sai liikkua ihan vapaasti, mutta koronan takia sen ulkopuolelle ei ollut omalle kisapaikalle siirtymisen lisäksi asiaa. Alue oli aika iso ja siellä oli kaikki tarvittava, joten siinä mielessä kylän ulkopuolelle ei kaivannut eikä elämä siellä tuntunut mitenkään rajoitetulta. Toisin oli leiripaikassamme Sagassa, jossa ei käytännössä saanut ulkoilla ollenkaan”, muistelee Etelätalo.

Millainen tunnelma ja yhteishenki kisakylässä sitten oli, ovatko urheilijat siellä yhtä suurta perhettä vai kyräilläänkö kilpakumppaneita ilkeästi olan yli? ”Itse en kyllä mitään kyräilyä huomannut, aika lailla rento ilmapiiri kylässä vallitsi. Itse juttelin jonkun verran oman lajin muiden maiden edustajien kanssa, mutta uusia tuttavuuksia en tehnyt. Koronarajoitukset tietysti vaikuttivat muiden kisailijoiden kanssa verkostoitumiseen ja kanssakäymiseen. Esimerkiksi ruokalassa pöytiä oli eroteltu plekseillä yksittäisiin loosseihin ja maiden edustajat ruokailivat aina omissa porukoissaan”, kertoo Etelätalo.

Rutiininomaisista kisapäivistä sekaviin päätösjuhliin

Entäpä ne kisapäivät, millaisia ne Tokion olympialaisissa oikein olivat? ”Kisapäivistä karsinta oli selkeästi tavanomaisesta poikkeava, koska kisa käytiin jo yhdeksältä aamulla. Olin totutellut jo muutamana aikaisempana yönä tosi aikaisiin herätyksiin, ja kisapäivänä heräsin neljän aikaan aamuyöstä. Siitä sitten pieni herättelevä jumppa ja tuhti aamiainen ja sen jälkeen, klo 6:30 kohti, jossa olin seitsemän maissa perillä. Kisapaikalla suoritin rutiininomaisesti verryttelyt ja muutamat heitot treenikentällä ja latauduin kisaan. Calling eli eräänlainen kilpailijoiden kokoontuminen tapahtui noin tunti ennen kisaa; siinä yhteydessä tarkistetaan että varusteet ja vaatteet ovat sääntöjen mukaiset ja kisanumerot kunnossa”, kertoo Etelätalo.

Karsinta oli heittäjältä nopeasti ohi: ”Itse karsintakisa meni hyvin ja heitin ensimmäiselläni finaaliin oikeuttavan heiton. Pääsin siis lähtemään samoin tein takaisin kisakylään stadionilta palautumaan, seuraamaan toisen karsintakisan kulkua ja latautumaan finaaliin.”

”Kolmen päivän päästä karsinnasta heitetty finaali oli minulle tavanomaisempi valmistautumisen osalta, koska kisa oli illalla ja päivän aikataulut, syömiset ja kroppaa herättelevä treeni sujuivat rutiinilla. Mies olisi kyllä voinut heittää kisassa vähän pidemmälle”, naurahtaa Etelätalo.

Etelätalo oli toinen kisan päättäjäisiin osallistuneista suomalaisista nyrkkeilijä Mira Potkosen lisäksi: ”Telkkarista varmaan sai paremman käsityksen siitä, mitä päättäjäisissä tapahtui. Se oli aika sekavaa ja epäselvää, käytännössä vaan käveltiin stadionille ja oleskeltiin siellä. Muutamat kuulumiset tuli vaihdettua kanssakilpailijoiden kanssa, mutta korona vaikutti selkeästi siihen, miten rohkeasti päättäjäisten osallistujat uskalsivat liikuskella stadionilla ja juhlia yhdessä. Mutta ihan uniikki kokemus päätösjuhlakin tietysti oli!”

Olympiakokemus jäi vajaaksi

Etelätalo on kokenut kisaaja, mutta miten olympialaiset erosivat muista kansainvälisistä kisoista? ”Olympiakylä ja se, että kaikki urheilijat majoittuvat samalla alueelle, on isoin erottava tekijä. Yleensä majoitukset ovat hotelleissa ja siellä saattaa olla oman maan tiimin lisäksi parin muun maan porukkaa. Olympialaisissa oli siis enemmän kohtaamisia muiden maiden urheilijoiden kanssa.”

”Kyllähän kisojen suuruus näkyi myös kaikissa järjestelyissä, esimerkiksi vapaaehtoisia ja kisojen henkilökuntaa oli ihan joka paikassa opastamassa ja neuvomassa. Matkalla stadionilta kisakylään vievälle bussillekin oli noin 15 metrin välein opas ohjaamassa bussiin, ei siinä päässyt eksymään”, naureskelee Etelätalo.

”Kaiken kaikkiaan olympialaiset oli hienosti järjestetty eikä mitään jäänyt hampaankoloon järjestelyiden osalta. Korona näkyi ehkä eniten siinä, että kisojen aikana ei päässyt katsomaan muiden suorituksia, eikä katsojia ollut. Siinä mielessä kokemus ei ehkä ollut niin ”täysi” ja mahtava kuin mitä olympialaisista tapahtumana olin aiemmin ajatellut. Itse kisat olivat kuitenkin monen vuoden panostuksen tulos ja kaikki meni valmistautumisen osalta ihan nappiin. Mitään en tekisi toisin”, päättää Etelätalo.