Valtteri Bottas Duathlon – liikunnan riemua ja itsensä voittamista

Sunnuntaina elokuun 22. päivänä Liikuntakeskus Pajulahti täyttyi liikunnan, itsensä voittamisen ja rennon kisailun riemusta – ohjelmassa oli nimittäin neljättä kertaa järjestetty Valtteri Bottas Duathlon!

Duathlonissa yhdistyvät juoksu ja pyöräily, ja Valtteri Bottas Duathlonin yksilösarjoissa kisa koostuu 5 kilometrin juoksusta, 20 km:n maastopyöräilystä ja vielä toisesta, 3 km:n juoksuosuudesta. Yksilösarjojen lisäksi Pajulahdessa kisailtiin myös joukkueittain perhesarjassa ja lisäksi alle 7-vuotiaat pääsivät mukaan starttiviivalle Mini Valtteri Bottas Duathlonin parissa.

”Meitä tietysti jännitti, voidaanko tapahtumaa tänä vuonna järjestää, mutta järjestelyt ja itse tapahtuma sujuivat lopulta tosi hienosti! Osallistujia oli tänä vuonna mukana yhteensä 120 ja katsojia alueella päivän aikana arviolta 700-800. Tunnelma oli mahtava ja mukavan osallistujamäärän lisäksi huikea katsojamäärä ilahdutti – päivän kaikki tapahtumat ja kisan käänteet kiinnostivat ja kilpailijoita tsempattiin ja kannustettiin äänekkäästi”, kertoo Liikuntakeskus Pajulahden tapahtumapäällikkö Laura Kittelä.

Valtteri Bottas ideoi ja kehittää tapahtumaa yhdessä Pajulahden tiimin kanssa

Tapahtuman idea on alun perin lähtenyt nastolalaiselta Valtteri Bottakselta, joka halusi järjestää omalle kotiseudulleen kaikenikäisiä liikuttavan iloisen urheilutapahtuman. Tapahtuman lajeiksi valikoitui helposti lähestyttävät ja pyöräily ja juoksu, jotka kuuluvat myös Bottaksen omaan treeniohjelmaan. ”Valtteri on tiiviisti mukana tapahtuman järjestelyissä ja kehittämisessä. Hänellä on tavoitteena järjestää positiivinen koko perheen tapahtuma johon mahdollisimman moni voisi osallistua matalalla kynnyksellä”, kertoo Kittelä. Bottas on aina myös itse mukana kisailemassa ja kiiti tänä vuonna hienosti kuudennelle sijalle!

Liikuntakeskus Pajulahti on ollut luonnollinen valinta tapahtumapaikaksi upeiden puitteidensa ja sijaintinsa vuoksi. ”Tänä vuonna Pajulahden vastasi kokonaisuudessaan tapahtuman järjestelyistä, eli vastuullemme kuului kaikki vaiheet suunnittelusta kisapäivän järjestelyihin asti – niin aikataulutukset, palveluiden ja tavaroiden tilaukset, kisan tekniset järjestelyt kuin rakentamiset ja purutkin kuuluivat tehtäviimme. Pajulahden liikunnanohjaajaopiskelijat olivat apuna eri tehtävissä, eli saimme tästä porukasta 33 käsiparia avuksemme”, iloitsee Kittelä.

Hyvän mielen tapahtuma kaikenikäisille ja -kuntoisille

Tapahtuman järjestäminen on iso ja pitkäaikainen ponnistus. Mikä rutistuksessa palkitsee sitten kaikista eniten? ”Valtteri Bottas Duathlon on kaikkinensa mahtava kokonaisuus, hyvän mielen tapahtuma, jossa on tunnelma korkealla. Minulla on vahva tunne siitä, että teemme merkityksellistä tapahtumaa ja olemme oikealla asialla. Hienointa tapahtumassa on se, että mukaan voi tulla aidosti kaikenikäiset ja -kuntoiset. Osallistuakseen ei todellakaan tarvitse olla huippu-urheilija eikä pyöräilyosuudellekaan tarvita välttämättä maastopyörää, nytkin starttiviivalla nähtiin oikein perinteinen mummopyörä! Tänä vuonna mieltä lämmitti myös toista kertaa järjestetty Mini Valtteri Bottas Duathlon – pienten lasten riemu osallistumisesta ja jokaiselle osallistujalle jaetusta mitalista oli kerrassaan valloittavaa”, kertoo Kittelä.

Idean isälle, Valtteri Bottakselle, tapahtuman kautta toteutettava hyväntekeväisyys on ollut alusta asti tärkeää. Viime vuonna osa tapahtuman tuotosta lahjoitettiin Bottaksen toiveesta Nastolan nuorisotyöhön. Haasteellisen koronavuoden takia tämänvuotinen tapahtuma ei ollut voitollinen, mutta Bottas halusi lahjoittaa omasta pussistaan 5000 euroa tapahtuman nimissä annettavaan lahjoitukseen, joka tullaan kohdistamaan Nastolan alueen nuorison hyvinvoinnin edistämiseen.

Tavoitteena esteetön tapahtumasarja

Voidaan sanoa, että Valtteri Bottas Duathlonista on jo muodostumassa perinne. ”Kyllä vaan, tarkoitus on järjestää tapahtuma myös ensi vuonna ja toivottavasti vielä pitkään sen jälkeenkin, mutta jatko on pitkälti myös Valtterin suunnitelmista ja tahtotilasta kiinni”, vahvistaa Kittelä. ”Suunnitelmissa on kuitenkin edelleen kehittää tapahtumaa ja palveluita sen ympärillä. Meillä on Pajulahden kapasiteetin puolesta mahdollista ottaa runsaasti enemmän osallistujia ja katsojia mukaan ja kasvattaa tapahtumaa. Tapahtuman yhtenä kehityskohteena on tehdä siitä esteetön ja näin mahdollistaa myös paraurheilijoiden ja -liikkujien osallistuminen. Ja onpa keskusteluissa käynyt myös mahdollisuus rakentaa tapahtumista sarja, jonka yksittäisiä kisatapahtumia järjestettäisiin ympäri vuoden, yksi esimerkiksi talviaikaan”, valottaa Kittelä.

Jos siis duathlon-kipinä heräsi ja haluat haastaa itsesi hauskan ja rennon tapahtuman merkeissä, merkitse kalenteriin päivämäärä 21.8.2022 – silloin pyöräillään ja juostaan taas Valtteri Bottas Duathlonin merkeissä Pajulahdessa!

Kuvat: Niki Soukkio

Muut tarinat