“En koskaan ajatellut, etten enää pystyisi urheilemaan” – haasteet eivät hidasta paratriathlonisti Liisa Liljan tahtia

Liisa Lilja, paratriathlonin ainoa suomalaisedustaja ja Urheiluopistosäätiön Pajulahti-tiimin jäsen, teki suomalaista triathlonhistoriaa kaudella 2017 nappaamalla mestaruuden sekä Hollannin MM-kisoista että Itävallan EM-kisoista.

Voittokulku ei kuitenkaan päättynyt tähän. Vuoden 2017 lopulla kansainvälinen triathlonliitto valitsi porilaislähtöisen Liljan vuoden 2017 parhaaksi naisparatriathlonistiksi maailmassa.

Tulevaisuuden tavoitteista puhuttaessa Liljan ajatukset kääntyvät jo vuoden 2020 Tokion paralympialaisiin. Liljan on aloittanut kuluvan kauden rauhalliseen tahtiin vammattomaan jalkaan tehdyn operaation vuoksi. Erityisesti täysipainoinen juokseminen on aloitettu maltillisesti, sillä mitään ei ole haluttu riskeerata Tokion paralympialaisten häämöttäessä lähitulevaisuudessa.

“Välillä on ollut tuskaistakin, kun on vain pitänyt odottaa jalan toipumista, mutta nyt näyttää taas paremmalta. Ei muuta kuin kohti MM-kisaa ja mahdollisesti vielä lokakuussa joku MC-kilpailu, jotta saan taas kolmen kisan rankingpisteet mukaani tältä kaudelta. Se helpottaisi myös Tokio 2020 paikan saavuttamisessa”, Lilja toteaa.

Kivinen tie huipulle

Liljan matkan MM- ja EM-kultamitalistiksi ei ole ollut helppo. Nuori urheilijanalku sairastui 8-vuotiaana luusyöpään, jonka päihittämiseen kului kaksi vuotta sairaalahoidossa. Syövästä parannuttuaan Liljan jalkaan iski aggressiivinen sairaalabakteeri, ja jalka oli amputoitava.

Edes jalan menettäminen ei hidastanut sinnikkään Liljan tahtia: amputaation jälkeen liikuntaa rakastava tyttö jatkoi urheilullista elämäntapaansa useiden sairaalavuoteessa vietettyjen vuosien jälkeen. Fysioterapeutin johdolla uimahallissa suoritettu kuntoutumisprosessi muovasi Liljasta intohimoisen uimarin.

“Olimme aina olleet liikunnallinen perhe, ja ennen vammautumista harrastin telinevoimistelua. En koskaan ajatellut, etten enää pystyisi urheilemaan – minulla oli kuitenkin kolme raajaa tallella”, Lilja muistelee.

Lilja sai ensimmäisen juoksuun soveltuvan proteesin vasta kymmenen vuotta vammautumisen jälkeen. Juoksun riemu vei naisen heti mennessään. ”Ensin se oli sellaista nopeaa kävelyä ja siitä sitten muodostui juoksuksi. Kului sata tuntia, ennen kuin pystyin juoksemaan 500 metriä. Nautin siitä hirveästi”, Lilja muistelee.

Voimaa sisukkaasta luonteesta

Nykyään Lilja elää urheilun ehdoilla. Kiireiseen viikkoon mahtuu 24–30 tuntisen treenauksen lisäksi opiskelua.

Triathlonissa Liisa rakastaa itsensä haastamista ja äärirajoille viemistä. ”Olen aina nauttinut työnteosta ja matkasta kohti huippua, joten kestävyyslajit sopivat minulle täydellisesti. Kestävyysurheilun harrastaminen on hitaasti syntyvä addiktio. Aluksi se on ihan kauheaa, mutta mitä enemmän treenaa, sitä nautinnollisempaa siitä tulee”, paratriathlonin MM-nainen toteaa.

Liljan mukaan haasteiden kohtaaminen on tehnyt hänestä periksiantamattoman luonteeltaan. Lilja on saanut etsiä omat tapansa selviytyä arjen haasteista: hän ei ole koskaan saanut erityiskohtelua. Triathlonistin mukaan menestystarinoita syntyykin erityisesti silloin, kun joutuu raivaamaan oman tiensä huipulle. ”Menestykseen on pari salaisuutta. Intohimo ja ilo sekä periksiantamaton luonteeni. Olen perfektionisti”, nainen kertoo.

Lilja rohkaisee erilaisten haasteiden kanssa kamppailevia nauttimaan urheilusta. ”Moni asia on omasta asenteesta kiinni. Minäkään en hetkeäkään epäillyt, etten paranisi. Ja liikunnasta voi iloita, vaikka olisikin jokin vamma”, Lilja summaa.

Kuva: Wagner Araujo / ITU Media

Muut tarinat