Sovellettua judotoimintaa järjestetään nykyään yli 25 paikkakunnalla Judoliiton jäsenseuroissa. Sovellettu judo on suunnattu henkilöille, joilla on erityistä tuen tarvetta esimerkiksi liikkumisessa, ymmärryksessä, puheen tuottamisessa, aistien toiminnassa, suureen ryhmään sopeutumisessa tai tarvitsee jostain syystä enemmän aikaa asioiden oppimiseen.

Urheiluopistosäätiö tukee 5 000 eurolla judon vammaisurheilun 30-vuotisen historiikin kirjoittamista. Historiikin kirjoittaa Marita Kokkonen.

30-vuotinen taival takana

Kokkonen on tehnyt vuosikymmenten mittaisen rupeaman vapaaehtoistyöntekijänä judon parissa seura-, alue- ja liittotasoilla mm. valmennuksen, erityisryhmien ja tapahtumien parissa.
”Aloitimme sovelletun judon toiminnan vuonna 1989. Reino Fagerlund toimi silloin Judoliiton päävalmentajana, mieheni judoseuran puheenjohtajana, ja itse olin äitiyslomalla. He sekä Pieksämäen erityisliikunnan ohjaaja Terttu Leppänen lähtivät miettimään, miten judoa voisi tarjota myös vammaisille ihmisille. Lähdin aluksi projektiin apuriksi, mutta jäin sille tielle kauemmaksi aikaa”, kertoo Kokkonen.

Idea judon vammaisurheilun 30-vuotisen historiikin kirjoittamisesta syntyi jo aiemmin, mutta varsinainen sysäys projektin eteenpäin viemiselle saatiin muutama vuosi sitten.
”Siivoilin varastoa, ja löysin sieltä paljon materiaalia vuodesta 1989 alkaen. Minulta on usein kysytty sovelletun judotoiminnan historiaa valmennuksenkin näkökulmasta. Olin yhteydessä Judoliittoon, Paralympiakomiteaan sekä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:hyn, ja kerroin heille myös ideasta. Toimintamme oli jo alkujaan erityistä, sillä se oli urheiluseuran järjestämää toimintaa. Tarjosimme vammaisille harrastusta samoilla periaatteilla kuin muillekin, emme kuntoutusmielessä”, sanoo Kokkonen.

Yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa

Kokkonen sanoo innostuneensa asiasta todella paljon, ja sen määritelleen vahvasti hänen uraansakin. Hän kouluttautui kehitysvammaisten ohjaajaksi. Myöhemmin hän luki vielä sosionomiksi, ammattilliseksi opettajaksi ja erityisopettajaksi. ”Toimin vuoteen 2007 asti sovelletun judon päävalmentajana ja koordinaattorina, minkä jälleen siirryin Judoliittoon koulutus- ja nuorisopäälliköksi”, sanoo Kokkonen.

Toiminta oli yhteiskunnallisesti merkittävää, sillä sovelletun judon harrastustoiminta kehittyi aktiivisen seura- ja leiritoiminnan ansiosta. ”Asuimme alkujaan Pieksämäellä, jossa aloitimme toiminnan. Muutimme mieheni työn vuoksi paljon, ja vuonna 1992 asetuimme Kuopioon asumaan, ja perustin sinne ryhmän. Sen jälkeen vuorossa olivat Jyväskylä, Nurmijärvi ja Vantaa. Reissasimme myös ryhmien kanssa paljon. Leirit pyrimme aina järjestämään uudella paikkakunnalla, jossa sovelletun judon toimintaa ei vielä ollut. Näin pyrimme innostamaan ihmisiä lisää. Kun muutimme mieheni työn perässä, sain aina jonkun jatkamaan työtäni. Näin pystyin hyvillä mielin jatkaa eteenpäin”, kertoo Kokkonen.

Kokkonen kertoo leirien olleen hänelle itselleenkin henkireikiä. Kolmen pienen lapsen äitinä hän koki niiden tuovan hyvää vaihtelua arkeen. ”Oli mukavaa kehittää uutta. Jotkut kritisoivat, miten opetamme näin vaikeaa lajille vammaisille, mutta annoimme tulosten puhua puolestaan. Itseäni kehitti se, että sovelletussa judossa joutui haastamaan itseäänkin opetusmetodien suhteen – mitä ja miten tekniikoita opetettava pystyy tekemään.. Täytyy löytää tekniikan ydin, josta lähtee rakentamaan opetusta. Näitä oivalluksia veimme eteenpäin myös muksu- lasten- ja uusien aikuisharrastajien ryhmiin”, kertoo Kokkonen.