Oona Kettunen tutkii nuorten naishiihtäjien ravitsemuksen ja suorituskyvyn yhteyksiä

Urheiluopistosäätiö myönsi vuoden alussa tutkimusapurahan Oona Kettusen väitöskirjatutkimukselle ”Relative Energy Deficiency and Performance in Female Cross Country Skiers”. Apuraha on kolmevuotinen, yhteensä 30 000 euron suuruinen.

Oona Kettunen on liikuntatieteiden maisteri ja liikuntafysiologian väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistossa. Kettunen on myös huippu-urheilija. Päälajinsa maastohiihdon lisäksi hän on saavuttanut menestystä myös triathlonissa ja kestävyysjuoksussa. 

Kettusen väitöskirjatutkimuksen aihe on löytynyt oman päälajin parista. ”Väitöskirjatutkimuksessani tutkitaan ravitsemuksen ja suorituskyvyn yhteyksiä nuorilla naismaastohiihtäjillä. Yhtenä kantavana ajatuksena on myös se, että hyvää suorituskykyä ei tietenkään ole ilman hyvää terveyttä”, valottaa Kettunen.

Hän on tutkinut samaa aihetta aikaisemminkin: ”Olen ollut kiinnostunut urheiluravitsemuksesta jo pitkään ja aikaisemmin kandi- ja maisterivaiheissa tutkin ravitsemusta ja suorituskykyä nuorilla juoksijoilla. Siellä ilmeni paljon jopa terveyteen asti ulottuvia haasteita aliravitsemuksen seurauksena ja siksi päätin jatkaa samalla aihealueella nuorten hiihtäjien parissa”.

Kettunen on kerännyt tutkimukseensa aineistoa nuorten naishiihtäjien ravitsemuksesta sekä suorituskyvystä kahdessa osatutkimuksessa. ”Ensimmäisessä osiossa tutkittiin ravitsemusta ruokapäiväkirjojen avulla hiihtäjien viisipäiväisen harjoitusleirin yhteydessä. Silloin perehdyttiin siihen, miten leirin aikainen ravitsemus vaikutti kuormittuneisuuden lisääntymiseen leirin aikana. Toinen osio on ollut pidempiaikainen vuoden seurantatutkimus, jossa säännöllisin väliajoin on hankittu ruokapäiväkirjoilla laaja-alaisempaa kuvaa koko vuoden ravitsemuksesta ja katsottu miten se vaikuttaa suorituskyvyn kehittymiseen samaisella ajanjaksolla. Samalla on tarkasteltu sitä, onko paremmin kisoissa menestyvien ravitsemuskäytännöissä eroavaisuuksia heihin, jotka eivät ole menestyneet niin hyvin”, kertoo Kettunen.

Hiilihydraattien riittävä syöminen on haaste

Tutkimuksen aineisto on nyt saatu kerättyä ja seuraavaksi Kettunen keskittyy kirjoitus- ja julkaisutyöhön. Kerättyjen aineistojen pohjalta Kettunen pystyy jo tässä vaiheessa nostamaan esiin yhden teeman: hiilihydraatit. ”Riittävän hiilihydraattien syömisen tärkeys korostuu tutkimustuloksissa ja on yhteydessä sekä parempaan suorituskykyyn että suorituskyvyn ylläpitoon kovan harjoitusjakson aikana. Hiilihydraattien riittävä saanti on myös se ravitsemuksellinen asia, jossa nuorilla hiihtäjillä on eniten haasteita kestävyysurheilijoille suunnattuihin suosituksiin verrattuna”, mainitsee Kettunen.

Kettusen tekemä tutkimustyö ja kerätyt aineistot ovat jo tässä vaiheessa johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin ja toimineet nuorten urheilijoiden tukena. ”Minulla on ollut mainio tilanne, kun tutkimuksessa on ollut mukana Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa ja nuorten maajoukkueessa urheilevia nuoria hiihtäjiä, joilla on ympärillään vahva tukiverkosto. Jos tutkimuksen puitteissa on havaittu haasteita tai lisäkartoituksen tarvetta, on urheilijoita ollut mutkatonta kehottaa siirtymään eteenpäin Urheiluakatemian ravitsemusasiantuntijoiden tai jopa lääkäreiden luokse”, kertoo Kettunen.

Myös valmentajat ovat olleet kiinnostuneita tutkimuksesta ja sen tuloksista: ”Mitään yksilöllisiä tuloksia valmentajille en tietenkään voi tutkimuseettisistä syistä jakaa, mutta valmennuspuoli on ollut kiinnostunut siitä, miltä tilanne kokonaisuudessaan näyttää ja mitä voisi tehdä paremmin. Hiihdon lisäksi tuloksia ja kokemuksia voidaan ehdottomasti hyödyntää myös muiden kestävyyslajien parissa – perusasiat ja ravitsemukselliset tarpeet ovat kuitenkin pitkälti yhteneväiset.” 

Urheiluopistosäätiön tuki on mahdollistanut Kettuselle mahdollisuuden keskittyä täysipainoisesti ja täyspäiväisesti tutkimusprojektiin. ”Apuraha on mahdollistanut sen, että olen pystynyt tutkimusta ylipäätään tekemään”, kiittelee Kettunen.

Oona Kettunen suorittamassa tutkimukseen liittyviä mittauksia

Muut tarinat