Urheiluopistosäätiön juhlavuoden seminaarissa kuultiin terveisiä tutkimusmaailmasta, kun Huippu-urheilun instituutti KIHUn johtava asiantuntija Ari Nummela kertoi kestävyyslajien yhteistyöstä.

Tietoa ja osaamista kestävyyslajien kehittämiseksi on jaettu systemaattisesti vuodesta 2016. Tällöin Liikuntakeskus Pajulahden silloinen rehtori Lasse Mikkelsson ja kestävyyslajien lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäinen tuumasivat, että kestävyyslajit pitäisi saada oppimaan toinen toisiltaan ja yhteistyötä olisi tarpeen syventää. Ja niinpä 13 kestävyyslajia kutsuttiin yhden pöydän ääreen, ja niistä kaikki sitoutuivat yhteistyöhön.

”Yhteisön ohjausryhmä koostuu Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön, KIHUn ja Liikuntakeskus Pajulahden edustajista sekä myöhemmässä vaiheessa mukaan tulleista Kisakallion urheiluopiston, Helsingin urheilulääkäriaseman sekä Vuokatin urheiluopiston edustajista. Urheiluopistosäätiö on tukenut toimintaa merkittävästi alusta saakka”, kertoi Nummela.

Heti yhteistyön aluksi tehtiin tarvekartoitus ja selvitettiin, millaisia tarpeita lajeilla on ja millainen tieto hyödyttäisi mahdollisimman montaa lajia ja antaisi kilpailuetua. Yhteisiksi kiinnostuksen kohteiksi nousivat esimerkiksi urheilijan terveyteen liittyvät teemat, kuormitus ja palautuminen, harjoittelu sekä vuoristoharjoittelu.

Korkean paikan harjoittelu on avainteema

Keskeisiä yhteistyön ja tiedon jakamisen muoto ovat liveseminaarit, joita on järjestetty vuodesta 2017 alkaen. Seminaareilla on vuosittaiset teemat, ja kaikki noin 40 seminaaria on katsottavissa KIHUn Youtube-kanavalla. Liveseminaarien lisäksi järjestetään vuosittainen kestävyysseminaari Pajulahdessa.

Korkean paikan harjoittelun kehittäminen on teema, joka nousee esiin vuosittain seminaareissa. ”Tavoitteena on tarjota urheilijoille ja valmentajille seurantatietoa siitä, mitä korkealla tapahtuu: veriarvojen, kuormituksen ja palautumisen, sopeutumisen ja suorituskyvyn seurantaa. Lisäksi ohjeistamme kestävyysyhteisöä siitä, millä tavoin korkealla oikein kannattaa harjoitella”, taustoitti Nummela.

Korkean paikan harjoittelu on oleellista kestävyysurheilussa, koska se kasvattaa veren punasolumassaa. Punasoluilla on tärkeä tehtävä hapen kuljettamisessa lihaksistoon ja muille elimille, joten sen massan kasvattaminen parantaa maksimaalista hapenottokykyä, joka taas parantaa kestävyyssuorituskykyä. ”Kansainvälisellä tasolla mitalin ja pistesijan ero on alle puoli prosenttia, ja vuoristoharjoittelulla pystytään saamaan tuota puolikasta prosenttia suurempi vaikutus”, paljasti Nummela. 

Kestävyysvaje heijastuu myös huippu-urheiluun

Seminaarissa esiin noussut huoli suomalaisten liikkumattomuudesta toistui myös Nummelan puheenvuorossa. Nummelan näkökulma on huippu-urheilulähtöinen, ja hän puhui ilmiöstä fyysisen aktiivisuuden kestävyysvajeena.

Kestävyys- ja tutkimusyhteisön näkökulmasta kestävyysvaje ilmenee esimerkiksi kestävyyskunnon heikkenemisenä sekä ylipainoisten osuuden kasvuna kaikissa ikäryhmissä. ”Varusmiesten Cooper-testin tulos on vuodesta 1980 lähtien laskenut 14 %. Ylipaino taas näkyy jo pienissä lapsissa: 2–6 vuotiaista tytöistä 17 % on ylipainoisia, pojista 27 %. Vanhemmista 50–59-vuotiaista yli puolet on ylipainoisia”, latasi Nummela. 

Liikunnan kestävyysvaje on toki myös talouskysymys: ”Tyypin 2 diabetestä sairastavien määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 70 % ja siitä aiheutuvat kustannukset 49 %.”

Nummelan mukaan kestävyysvaje heijastuu myös huippu-urheiluun. ”Vaje näkyy kestävyysurheilijoiden määrässä ja tasossa. Vuonna 1980 peräti 16 miestä juoksi 5000 metriä alle 14 minuuttiin. Vuonna 2021 heitä oli vain kaksi.”

Mitä kestävyysurheiluyhteisön näkökulmasta asialle pitäisi tehdä? ”Kun kansallisen liikuntasuosituksen mukaan lapsille ja nuorille suositellaan tunnin liikuntaa päivässä, tulisi kestävyysurheilun näkökulmasta liikuntaa olla 3 tuntia päivässä”, kertoi Nummela.

”Koti on keskeisessä asemassa, sillä pienten lasten ylipainon syyt löytyvät sieltä. Myös kouluilla on ratkaiseva rooli, koska se tavoittaa lähes kaikki suomalaiset lapset.”

”Kestävyysurheilu on myöhäisen erikoistumisen laji, sillä yleensä erikoistuminen tapahtuu vasta 13 ikävuoden jälkeen. Kestävyysurheilussa menestyminen vaatii kuitenkin, että lapsena ylipäätään liikutaan runsaasti. On tärkeää opetella erilaisia motorisia taitoja, eli olisi suotavaa, että lapset ja nuoret liikkuisivat mahdollisimman monipuolisesti ja harrastaisivat erilaisia lajeja. Tämän onnistuminen vaatii kuitenkin joustoa seuroilta, joten yhteistyötä läpi lajirajojen tarvitaan”, päätti Nummela.