Lassi Etelätalo totuttelee kroppaa ensi vuoden koitoksiin

Keihäänheittäjä ja Pajulahti-teamin jäsenen Lassi Etelätalon kulunut vuosi oli menestyksekäs: mies heitti oman ennätyksensä, 86,44 metriä, ja kapusi samaisella ennätystuloksella vihdoin palkintopallille arvokisoissa.

”Viime kausi oli kyllä todella onnistunut ja asetetut tavoitteet saavutettiin. Münchenin EM-kisojen pronssi oli tietysti kauden kruunu, ja tuntui hienolta, että heitin vihdoin niin monesti lähellä olleen arvokisamitalin”, muistelee Etelätalo kesän koitoksia.

Loppusyksystä Etelätalo palautuu vielä menneestä kaudesta, eikä uusi treenikausi ole vielä toden teolla käynnistynyt, vaikka mies haastattelua tehdessä onkin juuri kotiutunut Pajulahden viikonloppuleiriltä. ”Loppuvuosi tehdään peruskuntotreeniä eli ihan perinteistä hikiliikuntaa ja totutetaan kroppaa taas treenaamiseen. Koska kesällä ei ollut kovatehoisia treenijaksoja, on edellisestä tiukasta jaksosta kulunut jo useampi kuukausi. Liian kova liikkeellelähtö kostautuisi ja siksi tehoja nostetaan nyt pikkuhiljaa. Keihästä en kyllä aio heittää ennen ensi vuotta!”

Etelätalo harjoittelee pääosin Suomessa, mutta keväällä edessä on todennäköisesti leiri lämpimämmässä. ”Viime keväänä olin Portugalissa ja leiri siellä oli kyllä varsin onnistunut, joten se voisi olla vaihtoehto myös tulevalle kaudelle. Täytyy kuitenkin kuulostella muiden suunnitelmia, ihan yksin kun reissuun ei voi lähteä”, suunnittelee Etelätalo.

Vaikka keihäänheittäjän treenikalenteri on tiivis ja urheilulliset tavoitteet korkealla, ei Etelätalolla ole haasteita siirtää ajatuksiaan pois urheilusta. ”Pariin vuoteen ei kyllä ole ollut haasteita miettiä mitä vapaa-aikana tekisi, sen verran tehokkaasti perheen pienin vie huomiota ja puuhailu hänen kanssaan onkin mahtavaa – vaikka ei se meno aina ihan välttämättä palauttelusta menekään”, nauraa Etelätalo. ”Nollailen ajatuksia ja palaudun myös telkkarin ääressä urheilua katsellen”.

Tähtäimessä ensin Budapest, sitten Pariisi

Ensi kaudelle Etelätalolla on yksi kirkas tavoite ja tähtäin: Budapestin MM-kisat elokuun loppupuolella. ”Budapestin kisoja lukuun ottamatta ensi kesän kisakalenteri on aika lailla vielä auki. Ainakin Kalevan kisat ovat ohjelmassa ja oletettavasti minulla olisi mahdollisuus päästä mukaan myös Timanttiliigan osakilpailuihin, mutta niiden osalta ajankohdat ovat vielä epäselvät”, kertoo Etelätalo.

Joensuun Katajaa edustava urheilija tähtää palkintopallille Budapestissä, mutta mitä muuta hän haluaisi vielä saavuttaa keihäänheittäjänä? ”Pariisin olympialaiset 2024 ovat toinen iso tavoitteeni ja olympiamitali unelmani. Tokion 2021 olympialaisista jäi vähän hampaankoloon; vaikka pääsinkin finaaliin, olisi mitali ollut sieltä ihan mahdollinen”, tuumaa Etelätalo.

Etelätalo on kuulunut Urheiluopistosäätiön Pajulahti-teamiin koko sen olemassaolon ajan, eli aina vuodesta 2015 saakka. ”Pajulahti on ollut minulle jo vuodesta 2004 asti pääasiallisin kotimaan leiri- ja harjoittelupaikka, joten oli tietysti hienoa päästä mukaan tiimiin. Taloudellinen tuki on mahdollistanut esimerkiksi sen, että olen voinut ottaa oman fysioterapeutin mukaan leireille valvomaan, että asiat tehdään oikein ja auttamaan lihashuollossa. Näin leirien hyöty on ollut vielä suurempi kuin ennen. On hienoa, että urheilijat valitaan tiimiin pidemmäksi ajaksi kerrallaan – minullakin oli pari huonompaa vuotta loukkaantumisten takia ja erityisesti silloin tiimin tuki on ollut isossa roolissa harjoitteluolosuhteiden mahdollistajana”, kiittelee Etelätalo.

Kuvat: Niki Soukkio

Muut tarinat