”Haluan olla maailman paras moukarinheittäjä”

Pajulahti-teamin Silja Kosonen on 19-vuotias moukarinheittäjä, jota pidetään yhtenä lupaavimmista nuorista urheilijoista lajissaan. Ja onpa Turun Urheiluliittoa edustava Kosonen ehtinyt jo haalimaan nimiinsä melkoisia saavutuksia: hän on nuorten maailman- ja Euroopan mestari ja lisäksi hänellä on hallussaan nuorten maailmanennätys.

Kososen valmistautuminen tulevaan kauteen on sujunut mallikkaasti. ”Kevät on sujunut tosi hyvin ja treenit kulkeneet mukavasti! Myös kaikkien testitulosten osalta on menty eteenpäin suunnitelmien mukaisesti. Treenien ja kisojen lisäksi olen pystynyt panostamaan kivasti myös koulunkäyntiin, joten elämä on ollut hyvin tasapainossa”, kertoo Kosonen, joka aloitti viime syksynä saksan opinnot Turun yliopistossa.

Loppukeväästä Kosonen keskittyy harjoittelussaan nimenomaan heittoihin ja niiden määrään: ”Näin loppukeväästä treenaan noin 6-7 kertaa viikossa, ja niistä noin neljä on heittotreenejä. Nyt on tavoitteena saada paljon heittoja alle, koska kisakaudella toistojen määrää täytyy tietysti vähentää. Myös nopeutta pyritään vielä kehittämään ja toki teen myös punttisalitreeniä.”

Luonnossa liikkuminen ja puuhastelu tuovat mukavaa vastapainoa Kososen tiiviiseen treeni- ja kisakalenteriin. ”Näin kesäkaudella tykkää olla veden äärellä, käydä uimassa kavereiden kanssa ja onkimassa. Joululahjaksi saatu virveli kannustaa nyt myös kalastusluvan hankintaan, joten se on tulevalle kesälle suunnitelmissa”, innostuu Kosonen. ”Tykkään käydä myös pelaamassa frisbeegolfia kavereiden kanssa. Ylipäätään kaikki luonnossa ja metsässä liikkuminen auttaa tuulettamaan ajatuksia”.

Rakkaus lajiin on suurin vahvuus

Kososen tulevan kesän kalenteriin on lukittu jo paritkin arvokisat: Oregonin MM-kisat heinäkuussa sekä Münchenin EM-kisat elokuussa. ”Lippu EM-kisoihin ei ole tässä vaiheessa vielä varmistunut, mutta hyvin todennäköinen kuitenkin”, kertoo Kosonen. ”Arvokisojen lisäksi tiedossa on lisäksi muita pienempiä kisoja, kuten Kalevan Kisat, Ruotsi-ottelu ja Paavo Nurmi Games Turussa, jota odotan erityisen innolla. Kisakalenteri on vähän väljempi kuin viime vuonna, mutta kyllä tällekin kesälle riittää tekemistä!”

Mitä ominaisuuksia Kosonen pitää vahvuuksinaan, joiden avulla kivutaan moukarimaailman huipulle? ”Fyysisten ominaisuuksien osalta heittotekniikka on se, josta olen aina saanut hyvää palautetta. Heittäminen on minulle oikeastaan tosi helppoa; olen heittänyt paljon jo pienestä pitäen, joten se tulee minulta aika lailla luonnostaan. Mä vaan heitän”, nauraa Kosonen. ”Heittoon pitäisi vielä saada lisää nopeutta, mutta sitä tulee vuosien ja harjoittelun myötä varmasti.”

”Mentaalisella puolella suurin vahvuuteni on huikean iso rakkaus lajiin, voitontahto ja halu olla jonakin päivänä maailman paras. Lisäksi olen hyvä kisaaja – en juurikaan jännitä ja saan pidettyä hermoni kurissa tiukoissakin tilanteissa. Uskoa ja luottamusta omiin taitoihin ja osaamiseen voisin ottaa vielä kyllä ripauksen lisää”, tuumaa Kosonen.

Tavoitteena olla maailman paras

Pieniä itseluottamuksen puutteita ei Kososesta ole helppoa huomata, sillä nuori heittäjä uskaltaa asettaa riman ja tavoitteet korkealle ja sanoa myös sen ääneen: ”Haluan olla maailman paras moukarinheittäjä; sekä olympiavoittaja että maailmanmestari. Välietappeja en ole kovin tarkkaan miettinyt, mutta tavoitteena on olla koko ajan parempi heittäjä ja saavuttaa parempia sijoituksia kisoissa.”

”Näin kovien tavoitteiden sanominen ääneen on toki vähän hurjaa. Viime vuonnakin mietin jo, joudunko katumaan että kerroin tavoittelevani nuorten maailmanennätystä, koska se antoi odottaa itseään jonkin aikaa”, muistelee Kosonen. ”Uskon kuitenkin täysin, että tavoitteeni ovat mahdollisia saavuttaa ja minulla on paljon heittovuosia vielä edessä.”

Nuori moukarinheittäjä valittiin tänä vuonna osaksi Urheiluopistosäätiön tukemaa Pajulahti-teamia. ”Valinta oli ihan superhieno juttu ja olen siitä tosi kiitollinen. Suomessa on paljon nuoria lahjakkaita urheilijoita, joten on tosi siistiä että juuri minä saan olla osana tätä porukkaa. Rehellisesti sanottuna huipulle pääseminen vaatii myös rahaa, joten taloudellinen tuki helpottaa leireilyn, kisareissujen ja välineiden hankinnassa”, kiittelee Kosonen.

Kuvat: Niki Soukkio

Muut tarinat