EPYG tarjoaa nuorille paraurheilijoille ainutlaatuisen tilaisuuden kokea kansainvälinen kilpailutapahtuma

EPYG-kilpailut (European Paralympic Youth Games) järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa 25.6-30.6.2019. Tapahtumaan odotetaan noin 600 urheilijaa, valmentajaa ja huoltajaa useista Euroopan maista. Kisat on suunnattu 13–23-vuotiaille paraurheilijoille.

Urheiluopistosäätiö avustaa 10 000 eurolla Suomen EPYG-joukkuetta osallistumiskuluissa. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Liikuntakeskus Pajulahti yhdessä Suomen Paralympiakomitean ja Suomen Vammaisurheilu- ja liikunta VAU Ry:n kanssa.

”Urheiluopistosäätiö on suomalaisen urheilukulttuurin tukija ja rakentaja. Se on mahdollistanut vuosien mittaan monia eri asioita ja tukee monipuolisesti urheilijoita, seuroja, hankkeita ja tutkimuksia. EPYG-kilpailuissa pystymme kattamaan osan 50 hengen joukkueen kuluista tuella. Muodostamme Suomelle toista kertaa joukkueen EPYG-kisoihin”, kertoo Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikoski.

Ensimmäiset EPYG-kisat järjestettiin vuonna 2011 Tšekin Brnossa. Suomi oli ensimmäistä kertaa mukana vuonna 2017 Italian Liguriassa järjestetyissä kisoissa. EPYG on vuoden 2019 suurin paraurheilutapahtuma Suomessa. ”Kansainvälisellä tasolla kisojen konsepti on melko nuori. Myönteistä on kuitenkin se, että vaikka Suomi on sijainniltaan pohjoisessa, osallistujia on tulossa monesta eri maasta. Kisat kasvavat vuosi vuodelta. Tapahtuma tukee myös loistavasti Pajulahden pitkäaikaista kehitystyötä vammaisurheilun parissa”, selventää Kuorikoski.

EPYG:n kautta koko paraurheilu saa hienoa näkyvyyttä

Monilajisessa kilpailutapahtumassa Euroopan parhaat nuoret paraurheilijat sekä nousevat tähdet ottavat toisistaan mittaa kahdeksassa eri lajissa. Lajeina ovat yleisurheilu, uinti, boccia, pöytätennis, näkövammaisten judo, maalipallo, pyörätuolikoripallo sekä näytöslajina sokkopingis.

”EPYG tarjoaa nuorille paraurheilijoille ainutlaatuisen tilaisuuden kokea kansainvälinen monilajinen kilpailutapahtuma. EPYGin kautta koko paraurheilu saa hienoa näkyvyyttä ja tapahtumana se vahvistaa Suomen roolia Euroopan paralympiakomiteoiden joukossa”, kertoo Kuorikoski.

Kokonaisuutena Kuorikoski pitää tärkeänä paraurheilun toiminnan kehittämistä. ”On tärkeää pitää mielessään isot tavoitteet sekä johtaa niistä käsin. Pyrimme auttamaan paraurheilijaa urheilijan polulle pääsemisessä ja lisäämään lajien tunnettuutta sekä arvostusta”, sanoo Kuorikoski.

Track/Liina-Maija Rummukainen

Muut tarinat