”Meidän tulee uskoa, että voimme voittaa tämän pelin”

Urheiluopistosäätiön juhlavuoden seminaarissa pureuduttiin liikkumattomuuden haasteisiin ja mahdollisiin ratkaisuihin neljän urheilun ja liikunnan ammattilaisen voimin.

Jan Vapaavuori piti Urheiluopistosäätiön juhlavuoden seminaarissa puheen Olympiakomitean työstä liikkeen ja liikkumisen edistämiseksi. Vapaavuoren puheenvuoron jälkeen aiheesta käytiin paneelikeskustelu, johon Vapaavuoren lisäksi osallistuivat Suomen Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann, Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen sekä Suomen Palloliiton naisten jalkapallon kehityspäällikkö Heidi Pihlaja. Keskustelua johti Jan Andersson. 

Keskustelu aloitettiin lasten ja nuorten vähäisestä liikkumisesta, jonka osalta LIITU-tutkimuksen tulokset osoittavat karua kehitystä. Lasten ja nuorten lisäksi suomalaisten liikkumattomuutta kuvaa myös Puolustusvoimien teettämien Cooper-testitulosten jatkuva laskusuunta.

Lisää huolestuttavia ajatuksia jakoi Juntunen: ”Noin joka neljäs lapsi on erityisen tuen tarpeessa, ja he eivät ole mukana tutkimustuloksissa. Arvaukseni on, että iso osa tästä porukasta liikkuu vielä vähemmän kuin mitä luvut osoittavat.” Myös Vapaavuori totesi todellisten lukujen olevan varmasti synkeämpiä kuin kuvittelemmekaan. ”Tää peli on hävitty”, tuumasi Dettmann.

Nykyinen arki passivoi

Yhdeksi haasteeksi nousi se, miten liikkumattomat lapset ja nuoret edes voivat löytää liikunnan ja harrastusten pariin; monet heistä kuitenkin haluaisivat harrastaa liikuntaa. Taloudelliset syyt, vanhempien liikkumattomuus ja vaikeus päästä harrastamisen ”sisäpiiriin” mainittiin esteiksi, jotka vaikeuttavat harrastamisen aloittamista.

Harrastamisen kilpailuhenkisyyden ja liiallisen tuloshakuisuuden korostuminen ajavat innostuneita lapsia liian nopeasti pois harrastusten parista. Myös harrastamisen kalleus nousi keskustelussa esiin. ”Tämä on haastava asia. Seuroilta odotetaan koko ajan enemmän ja niiden on pakko vastata odotuksiin – ja odotuksiin vastaaminen taas maksaa. Mutta samalla, jos kuvittelemme ratkaisevamme tilanteen harrastusten kautta, olemme aivan hakoteillä. Jotain ihan uutta täytyy keksiä”, pohti Dettmann.

Myös arki on muuttunut dramaattisesti. ”Vastakkaiseen suuntaan vievä virta ja arjen passivoitumien on niin valtavaa, että sitä vastaan on vaikea taistella. Arkiliikuntaa on pakko pystyä lisäämään jotenkin”, totesi Vapaavuori. ”Liikkuminen kaupungeissa täytyy tehdä vaivattomaksi ja miellyttäväksi; esimerkiksi kaupunkipyörällä liikkuminen pitäisi olla mutkattomampaa kuin bussikyydin valitseminen”, komppasi Pihlaja.

Dettmannin mukaan investointeja urheilun saralla kohdistetaan liikaa yksittäisiin, lyhytkestoisiin projekteihin. Investoinnit pitäisi kohdistaa pitkäjänteisiin toimenpiteisiin ja kääntää ajattelu päinvastaiseen nykyisestä: nyt huomio ja resurssit kohdistuvat huippu-urheiluun, vaikka kaiken lähtökohtana pitäisi olla liikkuminen ja se iso massa, josta sitten jalostuu materiaalia myös urheilun huipulle.

Samaa viestiä välittivät myös Pihlaja ja Juntunen, jotka peräänkuuluttivat urheiluorganisaatioiden pitkäjänteisempää ja strategialähtöisempää ajattelua: ”Esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja vastuullisuuden pitäisi olla aina osana toimijan strategiaa, eikä yksittäisenä projektina tai erillisenä hankkeena. Projektiluontoisina emme koskaan saa asioita edistymään tai onnistumaan.”

Haaste voitetaan asenteella ja yhteistyöllä

Tilanne on haastava, mutta millaisin toimenpitein panelistit lähtisivät ongelmaa ratkomaan? 

Koulutusjärjestelmän ja varhaiskasvatuksen rooli nähtiin merkittävänä. ”Liikkumisen pitäisi olla isompi osa päiviä varhaiskasvatuksessa”, latasi Dettmann. ”Monet tutkimukset osoittavat, että varhaisessa lapsuudessa koettu liikkumisen ilo kantaa hedelmää pitkälle. Systeemisesti muutos lähtee nimenomaan varhaiskasvatuksesta”, komppasi Vapaavuori.

Teknologia nähdään vihollisena ja passivoivana vastavoimana, mutta se tulisi nähdä myös mahdollisuutena. ”Näkisin mielelläni teknologiaa ja liikunnan välisiä innovaatioita ja yhteistyötä”, tuumasi Pihlaja.

Juntunen muistuttaa, että ratkaisujen löytämiseksi tulee kuunnella kohderyhmää, sillä liian usein unohdamme kysyä juuri heidän näkemystään ja uskomme itse tietävämme vastaukset jo valmiiksi. 

”Resurssien osalta on ehdottoman tärkeää päästä sisään Sosiaali- ja terveysministeriöön ja päästä sitä kautta vaikuttamaan laajemmalle. Pelkillä Olympiakomitean resursseilla emme pitkälle pötki. Tarkoituksena on järjestää ensi syksynä seminaari, johon kutsumme kaikki keskeiset toimijat ja lähteä siitä rakentamaan yhteistyötä. Uskoisin, että vuoden, parin päästä voidaan nähdä, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on”, mietti Vapaavuori.

Dettmannin mukaan tilanteen voittaminen on asennekysymys. Samaa tuumaa Vapaavuori: ”Meidän tulee uskoa, että voimme voittaa tämän pelin.”

Luitko jo nämä?