Loikaten kohti unelmia: Simo Lipsasen haaveissa on uusi Suomen ennätys ja arvokisamitali

Kolmiloikkaaja Simo Lipsasen, 24, kesäsuunnitelmat saivat yllättävän käänteen, kun arvokisat peruuntuivat tänä keväänä. Uudessa tähtäimessä on tavoitella omaa ennätystä kolmiloikassa ja pituushypyssä Turussa elokuussa järjestettävissä Kalevan kisoissa.

”Vaikka arvokisat peruttiin, sillä ei ollut vaikutusta omaan treenimotivaatiooni. Tietysti kesän pääkisojen peruuntuminen ei naurattanut, mutta olen ajatellut sen positiivisesti. Nyt on enemmän aikaa kehittää itseään ja olla valmiimpana seuraavissa arvokisoissa. Ja terveys ennen kaikkea, toivottavasti maailmalla tilanne saadaan nopeasti hallintaan”, Lipsanen pohtii.

Poikkeuksellisten olosuhteiden takia monet liikuntakeskukset sulkivat ovensa tartuntariskin takia. Minkälainen vaikutus sillä oli treenaamiseen? ”Keväälle suunniteltu leiri jäi väliin, mutta Lappeenrannan ja Joensuun kaupunki mahdollistivat minulle onneksi harjoittelumahdollisuudet hallissa myös koronan aikana. Perusharjoittelua jatkettiin pidempään, mutta määrä ja laatu ovat olleet suunnilleen samalla tasolla kuin ennenkin. Enemmänkin keskityin harjoittelussa tekniikkani parantamiseen ja ominaisuuksien kehittämiseen”, Lipsanen kertoo. 

Vuoden ensimmäiselle puoliskolle on Lipsasen mukaan kuulunut kovaa treeniä ja ahkeraa palautumista. Miltä tyypillinen treeniviikko näyttää? ”Treenaan viitenä päivänä viikossa, joskus kahdesti samana päivänä. Yksi treeni kestää 2–3 tuntia ja pitää sisällään nopeusharjoittelua, kolmiloikan lajitekniikkaa ja voimaharjoittelua painoilla. Keskivartalon vahvistaminen sekä fysioterapeutin laatimat liikkeet ja kuntopallon heitot kuuluvat myös tärkeänä osana ohjelmaan”, Lipsanen sanoo.

Omat vahvuudet ovat Lipsasen mukaan teknisessä suorittamisessa ja nopeudessa, kun taas voimatasojen kehittäminen on tulevaisuudessa suurin kehityksen kohde. Riittävä palautuminen on luonnollisesti myös keskeisessä roolissa, sillä väsyneellä kropalla on mahdoton saavuttaa omia ennätyksiä.

”Nukun yleensä pitkiä yöunia ja pyrin syömään riittävästi ja laadukkaasti itsetehtyä, puhdasta ruokaa. Lisäravinteet toki tukevat kokonaisuutta. Suorituskyvyn osalta tärkeää on myös kehonhuolto ja kropan kuuntelu, tarvittaessa lisään levon määrää ja muutan harjoitusohjelmaa valmentajani kanssa. Pitää olla energinen olo, jotta jaksaa harjoitella laadukkaasti”, kertoo Lipsanen.  

Lipsanen on yksi Urheiluopistosäätiön Pajulahti teamin kahdeksasta urheilijasta. Tähänastisten tavoitteiden saavuttamisessa säätiön sopimuskauden mukainen vuotuinen tuki on Lipsasen mukaan ollut merkittävässä roolissa. ”Urheiluopistosäätiön ja Pajulahden huippuyhteisön tuki ovat auttaneet paljon matkalla kohti omia tavoitteitani. Tuen avulla olen voinut rahoittaa välinehankintoja sekä leiri-, hieronta- ja fysioterapiakuluja. Voin täysillä keskittää kaiken energiani siihen, että matkaan kohti omia unelmiani – arvokisamitalin voittamista ja uutta Suomen ennätystä”, Lipsanen sanoo. 

 

Luitko jo nämä?