Henry Manni uskalsi luottaa omiin tuntemuksiin myös paralympialaisissa

Pyörätuolikelaaja Henry Manni kisasi Tokiossa toisissa paralympialaisissaan. 29-vuotias lohjalainen jäi harmittavasti mitalien ulkopuolelle 100 metrillä, mutta saavutti sivumatkallaan 800 metrillä huikean nelossijan. Millaisia olivat Mannin kokemukset näistä poikkeuksellisista, koronan värittämistä arvokisoista?

Manni saapui Tokioon 20. päivänä elokuuta, kymmenisen päivää ennen ensimmäistä kisastarttia. ”Matka meni oikein leppoisasti minun osaltani. Yölento sopi minulle ja hyville unenlahjoilleni mainiosti – sain nukuttua melkeinpä koko lennon ja tästä syystä reissuväsymystä ei juurikaan ollut. En ole oikeastaan koskaan kärsinyt aikaerorasituksesta ja Tokiossa vallinneeseen kuumuuteenkin totuin nopeasti. Erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen on aina ollut vahvuuteni”, kertoo Manni.

Mannin ensimmäinen paralympiakokemus oli Brasilian Rio de Janeirosta. ”Rion ja Tokion kisoissa oli toki paljonkin eroavaisuuksia. Riossa esimerkiksi kisakylä oli upean vehreä ja täynnä kasvillisuutta. Tokion se taas oli kaupunkimaisempi kerrostalokortteli ja viheralueena toimi luonnonnurmen sijaan vihreä matto. Turvallisuustekijöiden osalta Rio oli astetta rajumpi; siellä jokaisen talon nurkalla oli sotilas ase tanassa ja kaupungin yllä pörräsi äänekkäitä helikoptereita ovet auki valmiina toimintaan. Japanissa turvallisuusasiat oli hoidettu hienotunteisemmin – varmasti yhtä tehokkaasti, mutta paljon huomaamattomammin”, muistelee Manni.

Japanilaisten sydämellisyys ja pienet ystävälliset eleet jäivät Mannin mieliin: ”Tokiossa kaikki paikalliset olivat poikkeuksetta ystävällisiä, kohteliaita ja sydämellä mukana – tunsin itseni todella tervetulleeksi mihin ikinä meninkin”.

”Korona tietysti vaikutti omalta osaltaan kisoihin: kisakylästä ei ollut asiaa mihinkään muualle kuin suorituspaikoille, koronatesti otettiin päivittäin ja esimerkiksi ruokalassa pöydät olivat yhden hengen loosseja. ”Ei maskeja, ei puhetta” oli kisakylässä nyrkkisääntönä”, kertoo Manni.

Välillä mentiin Mannin mielestä vähän äärimmäisyyksiinkin: ”Suorituspaikkojen ja kisakylän välillä kulkevien bussien ovet sinetöitiin ennen sen liikkeellelähtöä ja myös esimerkiksi viemärikaivot olivat sinetöityjä. Se oli vähän huvittavaa, mutta toki samalla hienoa, että turvallisuudesta ja urheilijoiden terveydestä pidettiin niin tiukasti huolta”.

Pettymys 100 metrillä vaihtui huippuonnistumiseen kahdella ratakierroksella

Manni sai kunnian toimia Suomen joukkueen lipunkantajana kisojen avajaisissa. ”Se oli tietysti suuri kunnia ja hieno kokemus! Avajaiset muutoin jäivät kyllä aika lyhykäisiksi Suomen urheilijoiden osalta; meillä oli mahdollisuus poistua paikalta heti sisääntulokulkueen jälkeen, ja lähdimmekin samoin tein kohti kisakylää valmistautumaan suorituksiimme”, kertoo Manni.

Mannin kaikki kolme kisastarttia olivat aamuaikaan. ”Herätys oli kisapäivinä kuuden maissa ja suuntasin aika pian aamupalan jälkeen stadionille. Tykkään ottaa varman päälle, joten lähdin useamman bussivuoron etuajassa liikenteeseen ja stadikalla oli sitten aikaa hakea fiilistä ja valmistautua starttiin. Ennen lähtöjä otin kevyen lämmön päälle ja verryttelin päivän tuntemusten mukaan. Luotan yleensäkin tosi paljon omaan fiilikseen niin kisoihin valmistautuessa, itse kisoissa ja niistä palautuessa”, valottaa Manni.

”Tokiossa verryttelin aika kevyesti, sillä riskinä on, että liiallisen säätämisen ja rehkimisen jälkeen onkin kisassa jo väsynyt. Tokiossa korkeat lämpötilat auttoivat toki pitämään kropan lämpimänä, mutta lämmössäkin piilee juuri se riski, että liikaa touhutessa väsyy liikaa”.

Ensimmäisenä Mannin kisaohjelmassa oli 100 metrin finaali, jossa vauhti riitti viidenteen sijaan. ”Minulla oli kaikki mahdollisuudet mitaleille, siihen ei olisi tarvittu edes kauden parasta suoritusta. Muutamat huonot lyönnit kostautuvat noin lyhyellä matkalla nopeasti. Mitalien ulkopuolelle jääminen söi miestä isosti, mutta samalla minun oli siirrettävä ajatukset jo 800 metrin alkueriin. Sen osalta finaaliin pääsy ei ollut mikään itsestäänselvyys, joten minun piti laittaa jo alkuerässä kaikki peliin. Onnistuin hyvin sekä alkuerässä että finaalissa. Vahvojen suoritusten lisäksi huolella tehdyt taustatyöt kilpakumppaneiden ominaisuuksista ja vahvuuksista tukivat suoritusta. Voin kyllä olla erittäin tyytyväinen neljänteen sijaan lajissa, joka on selkeästi kakkoslajini ja panostus siihen on ollut myös sen mukainen”, mietti Manni.

Miten Manni piti huolta palautumisestaan pitkien kisojen ja useamman startin rasituksessa? ”Starttien välissä ja vapaapäivinä otin vaan mahdollisimman rennosti; letkeällä meiningillä ja omia fiiliksiä kuunnellen pääsee useimmiten pisimmälle! Olen aina palautunut nopeasti, eikä minulla ole mitään tiettyjä keinoja sen edistämiseen. Mitään kummempia vippaskonsteja ei tarvita”, hän kertoo.

Luitko jo nämä?