Suomen Judoliiton valmennuspäällikkö Jaana Jokinen kokee Urheiluopistosäätiöltä ja muilta sponsoreilta saadun tuen tärkeänä osatekijänä suomalaisen judovalmennustoiminnan mahdollistamisessa. Säätiön myöntämän tuen avulla Judoliitto on voinut kehittää erityisesti maajoukkuetoimintaa ja valmennuksen tukipalveluja.
”Tämän vuoden tuen turvin olemme muun muassa pystyneet toteuttamaan psyykkisen valmennuksen koulutuksen urheiluakatemiaympäristöissä työskenteleville maajoukkuevalmentajille, jotta he voivat jatkossa tehostaa psyykkisen valmennuksen toteuttamista perusarjessa”, Jokinen selventää.
Tulevaisuuden tavoitteena olympiakulta
Judoliitto on asettanut valmennustoiminnan tavoitteeksi olympiakullan. Olympiakullan tavoittelu ei kuitenkaan tarkoita voimavarojen keskittämistä muutamaan lupaavaan judokaan, vaan jokaiselle valmennettavalle halutaan luoda yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä urheilijana.
”Haluamme mahdollistaa jokaiselle judokalle nousun judokan urapolulla jopa olympiakultaan asti. Siksi myös valmennustoimintamme tavoitteena on tuottaa judokoita, jotka kykenevät saavuttamaan arvokisamitaleita aikuisten sarjoissa ja onnistuessaan voittamaan jopa olympiakultaa”, Jokinen toteaa.
Jokinen kokee, että Urheiluopistosäätiö tekee tärkeää työtä urheilu- ja liikuntakasvatuksen parissa. Myös säätiön toteuttama työ tasa-arvon kehittämiseksi on naisen mielestä merkityksellistä.
”Judoliitto on saanut useana vuonna tukea myös sovelletulle judolle. Tukisummalla on pystytty tukemaan muun muassa Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n organisoimaa kansainvälistä Pajulahti Games -kilpailutapahtumaan osallistumista.”
Urheilijoiden auttaminen ja tukeminen palkitsevinta työssä
Jokinen aloitti Judoliiton valmennuspäällikkönä vuodenvaihteessa, ja tehtävä oli organisaatiossa täysin uusi. Uusi positio on antanut Jokiselle vapaat kädet luoda uutta. ”Kaiken on saanut tavallaan luoda tyhjältä pöydältä. Asiat eivät muutu hetkessä, mutta uskon, että toimintamme suunta on oikea”, tuore valmennuspäällikkö kertoo.
Eniten Jokinen nauttii työssään urheilijoiden auttamisesta ja tuen antamisesta – niin urheilun saralla kuin muillakin elämän osa-alueilla. ”Eniten iloa antaa arjessa se, kun pystyy auttamaan urheilijoita lajiin tai valmennukseen liittyvissä asioissa tai sitten muuten vain tukemaan heitä ihmisenä kasvun tiellä.”