Pajulahden alppimajan kautta kohti parhaita tuloksia

Pajulahti-tiimiin kuuluva suunnistaja Tuomas Heikkilä on kovassa kunnossa. Siitä osoituksena hän juoksi tammikuussa Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen, 28,22. Heikkilä kokee olevansa urheilijana siinä vaiheessa, että huippuvuodet ovat käsillä nyt ja tästä eteenpäin.

– Tulevalla suunnistuskaudella päätavoitteeni on voittaa Euroopan mestaruus päämatkallani sprinttissä, Belgian Eventorissa. Lisäksi tavoittelen sijoittumista suunnistuksen kokonaismaailmancupissa kolmen parhaan joukkoon, linjaa Heikkilä.

Tuomas Heikkilä sprinttisuunnistuksen EM-kisassa 2023.
Suunnistuksen EM-kisojen sprinttimatka 2023. Kuva: SSL

Monipuolinen tausta

27-vuotias Heikkilä on kilpaillut nuorempana yleisurheilussa juoksumatkoilla, pari kertaa kilpakävelyssä ja kerran jopa keihäänheitossa. Lajivalikoimaan kuului aiemmin myös jalkapallo sekä maastohiihto, jossa hänellä on kaksi nuorten suomenmestaruutta viestistä Keravan Urheilijoiden joukkueessa.

– Suunnistus valikoitui lajikseni ja viehätti minua kaikista eniten, koska siinä oleva taitoelementti veti puoleensa. Taitolajia on vaikea hallita kokonaan, sillä siinä löytyy aina kehitettävää, valottaa Heikkilä.

Läpimurto

Helsinkiläinen Heikkilä teki urheilullisen läpimurtonsa vuonna 2023 voittaen EM-pronssia sekä sprintissä että sprinttiviestissä. Lisäksi hän oli mukana sprinttiviestijoukkueessa, joka voitti MM-hopeaa 2024. Heikkilä oli ollut jo aiempina vuosina hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta taitotaso ei silloin vielä riittänyt huipputuloksiin. Ennen läpimurtoaan Heikkilä lisäsi tosi paljon taitoharjoittelua.

– Minulla oli esimerkiksi parin kuukauden jakso, jonka aikana tein kovia taitoharjoituksia 3-4 kertaa useammin aiempaan verrattuna. Niiden ansioista menin taidollisesti paljon eteenpäin ja koen, että nykyään minulla on hyvä suoritushallinta sekä riittävästi kokemusta tehdä huipputuloksia, kertoo Heikkilä.

EM-pronssituuletus 2023. Kuva SSL.

Halu olla parempi

Kuluva harjoittelukausi on sujunut Heikkilällä suunnitelmien mukaan, ilman loukkaantumisia tai muita terveysmurheita. Heikkilä haluaa olla koko ajan parempi, joten harjoitussuunnitelmiin on tehty joitain muutoksia. Isänsä, Matti Heikkilän, valmentama Tuomas on lisännyt hiukan juoksumääriä sekä lisännyt harjoitteluunsa myös korkeanpaikanleirityksen, joka vie osaltaan fysiikkaa eteenpäin. Parhaillaan Heikkilä on korkeanpaikanleirillä Ranskassa.

– Kuluvalla harjoituskaudella minulla on yhteensä neljä noin kuukauden pituista korkeanpaikanleiriä, sanoo Heikkilä.

Juoskutreeni korkeanpaikanleirillä Ranskassa huhtikuussa 2025. Kuva: Olli Ojanaho

Pajulahti-tiimi

Heikkilä kuuluu Pajulahti-tiimiin, jonka avulla hän pystyy viettämään osan korkeanpaikanleirityksestä Pajulahden alppimajassa. Pajulahti on Heikkilälle tuttu jo lapsuudesta, sillä hän on leireillyt siellä niin yleisurheilun, suunnistuksen kuin hiihdonkin tiimoilta.

– Alppimajaleiritys ja taloudellinen tuki, mitä Pajulahti-tiimin myötä saan, ovat tärkeitä, sillä suunnistajana olen noin puolet vuodesta poissa kotoa, ja se maksaa paljon. Suunnistajana on leiritettävä itseään useissa eri maissa, koska niissä on niin erilaiset maastot ja kaikkien taidolliset haasteet pitää oppia, jotta on mahdollista pärjätä, päättää Heikkilä.

EM-sprinttikisa 2023. Kuva: SSL

Luitko jo nämä?