Monipuolinen tausta
Pajulahti-tiimiin kuuluva estejuoksija Ilona Mononen on liikkunut pienestä pitäen monipuolisesti. Ala-asteikäisenä hän harrasti sekä jalkapalloa että monipuolisesti eri yleisurheilulajeja kuulantyönnöstä ja pituushypystä aina aitajuoksuun asti. Yläasteikäisenä hän huomasi pärjäävänsä hyvin kestävyysjuoksussa ja muut lajit tippuivat pois. Monosen siirryttyä opiskelemaan lukioon, alkoi hän panostamaan täysipainoisesti kestävyysjuoksuun. Kesällä 2024 Mononen alkoi suuntamaan 3000 metrin estejuoksuun, joka on nykyään hänen päälajinsa.
– Olen tosi kiitollinen, että vanhempani ovat laittaneet minut mukaan moniin eri lajeihin. Aitajuoksutaustan takia esteen ylityksetkin tulevat luonnostaan, kertoo Ilona.

Kun Mononen alkoi panostamaan kestävyysjuoksuun, juoksi hän ensin 800 ja 1500 metrin matkoja. Kesällä 2021 hän juoksi yhden ensimmäisistä 3000 metrin kisoista
– Silloin matka tuntui pitkältä, mutta ei enää. Nopeuskestävyysominaisuudet ovat vahvoja taustani takia ja loppu tuleekin 3000 metrin kisoissa usein vahvasti, perustelee Ilona.
Harjoittelua korkealla
Vuoden 2020 alusta Monosta on valmentanut Mikko Rajaniemi, ja kulunutta harjoituskautta on sävyttänyt korkeanpaikan harjoittelu. Mononen oli koko tammikuun Etelä-Afrikassa korkeanpaikanleirillä ja sitä ennen kuukauden alppimajaleirillä Pajulahdessa. Mononen on kokenut yhdessä valmentajansa kanssa, että korkealla harjoittelu sopii hänelle hyvin, koska korkeasta ilmanalasta johtuva punasolumassan kasvu parantaa hänen suorituskykyään selvästi. Lisäksi kuluvalla harjoituskaudella on panostettu hiukan aiempaa enemmän nopeuskestävyysominaisuuksiin.
– Koko harjoituskausi on sujunut hyvin. Olen pysynyt terveenä ja treenaaminen on ollut kivaa sekä nousujohteista, iloitsee Ilona.

Mononen on parhaillaan kolmen viikon korkeanpaikanleirillä Espanjan Sierra Nevadassa, jonne satoi välillä oikein kunnolla lunta. Vähähappisen leirin jälkeen hän siirtyy kahdeksi viikoksi Portugaliin merenpinnan tasolle, jossa hän hyödyntää korkeanpaikan vaikutukset harjoittelussaan.
Tavoitteena menestyä myös aikuisissa
Monosen pääasiallinen tavoite on testata, kuinka pitkälle hänen on mahdollista päästä urheilijana. Juniorikisoissa Mononen on saavuttanut alle 20-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja useita himmeämpiä arvokisamitaleja niin radalla kuin maastossa. Viime kesän aikuisten EM-kisoissa Mononen sijoittui hienosti kuudenneksi ja Pariisin olympialaisten alkuerissä hän juoksi uuden upean Suomen ennätyksen.
– Vuoden 2028 ja 2032 olympialaiset ovat minulle kaikista otollisimmat olympialaiset pärjätä. Matkalla niihin haluan menestyä myös EM- ja MM-kisoissa, kertoo tavoitteellinen Ilona.

Sierra Nevadan lumisissa maisemissa juoksevan Monosen tulevan kesän tavoite on kehittää estetulosta ja juosta myös muita matkoja, kuten sileän 5000 metriä. Kesän suunnitelmiin kuuluu Tokion MM-kisat ja menestyminen myös nuorten arvokisoissa, vielä viimeistä kertaa.
– Tavoitteenani on alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruus radalla ja mitali alle 23-vuotiaiden EM-maastoista, linjaa Ilona.
Hyvä mätsi Pajulahden kanssa
Lahdessa asuva Mononen treenaa etenkin talvi- ja hallikaudella jopa 3 kertaa viikossa Pajulahdessa. Pajulahden rata (kuvassa alla) on kestävyysjuoksijalle tosi hyvä. Rata on poikkeuksellisen pitkä, yli 300 metriä, joten siinä ei ole niin paljon kaarretta, eikä se ole siksi liian kuormittava jaloille. Lisäksi Pajulahden radalla on valojänis, joka auttaa pitämään oikeaa vauhtia yllä.
– Pajulahti on minulle sydämen asia ja kuin toinen koti. Olen ollut siellä pitkiä leiripätkiä ja henkilökuntakin on tullut tutuksi. Pajulahdessa on hyvä halli, alppimaja, kuntosali sekä uimahalli. Pajulahti-tiimin taloudellinen tuki on myös merkittävä ja kohdennankin sitä paljon Pajulahdessa leireilemiseen, kertoo Ilona.

Lahden Ahkeraa edustava Mononen käy Pajulahdessa treenaamassa usein myös Nuoret mailerit -kestävyysjuoksuryhmän kanssa. Ryhmän yksi valmentajista on Monosen henkilökohtainen valmentaja ja siinä harjoittelee myös hänen veljensä Matias.
Harrastukseksi opintoja ja kokkaamista
Mononen aloitti viime syksynä soveltavan psykologian opinnot Helsingin yliopistossa. Opintoja hän suorittaa verkkokurssein etänä. Opiskelu on Monosen harrastus ja urheilu hänen työnsä, josta hän ei suostu tinkimään yhtään. Opiskelutehtävissä Mononen miettii usein , miten hän voi soveltaa niitä urheilutilanteisiin
– Uskon, että jos on psyykkisesti tosi vahva, pystyy parantamaan suoritusta merkittävästi.
Mononen sanoo olevansa hetkessä eläjä ja on nyt tyytyväinen, että edistää opintoja ja oppii koko ajan uutta. Selkeää ammatillista haavetta hänellä ei kuitenkaan vielä ole.
– Minusta tuntuu, että tämä ala ei ainakaan sulje ovia moniin paikkoihin ja veikkaan, että tulevaisuuden ammattini liittyy hyvinvointiin. Myös urheilupsykologia kiinnostaa, pohtii Ilona.

Sierra Nevadan auringon laskussa seisova Mononen rentoutuu laittamalla ruokaa. Hän nauttii ravitsevan ja maistuvan ruuan laittamisesta, etenkin jos sitä saa kokata perheelle tai ystäville.
– Tykkään tehdä eri maiden ruokakulttuurien ruokia. Kivointa kokkaaminen on, jos saan pyynnön läheiseltäni laittaa jotain tiettyä ruokaa, kertoo Ilona.
Mieleenpainuvin penkkiurheilukokemus
Monosen mieleenpainuvin penkkiurheilukokemus on, kun hän seurasi televisiosta 2017 Lontoon MM-kisojen 3000 metrin esteiden viimeistä kierrosta. Siinä Emma Copurn ja Courtney Frerichs pinkoivat niin kovaa, että jättivät monta afrikkalaista taakseen ja ottivat kaksoisvoiton Yhdysvalloille. ’
– Siitä jäi takaraivoon ajatus estejuoksusta ja, että myös minä täältä Suomesta voin pärjätä!