Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut otsikoissa viime vuosina. Rehellisesti sanottuna otsikoissa on ollut ennen kaikkea pahoinvointi. Huoli tulevaisuudesta, mielenterveyden haasteet, heikentyneet oppimistulokset, koulupoissaolot, kiusaaminen, yksinäisyys, eriarvoistuminen ja köyhyys muodostavat kehän, joka ruokkii itseään.
Lista on pitkä – ja liian monelle nuorelle arkea.
Ei siis ole ihme, että yhä useampi nuori kokee tulevaisuuden epävarmana tai jopa toivottomana. Tämä ei ole vain yksilöiden ongelma. Tämä on yhteiskunnallinen kysymys, joka vaatii päätöksiä, priorisointia ja ennen kaikkea tekoja.
Muutos ei synny puheesta, vaan arjesta
Kokoonnuimme lasten ja nuorten hyvinvointia ja liikuntaa tukevien säätiöiden kanssa pohtimaan ratkaisuja. Yksi viesti nousi yli muiden: muutos syntyy arjessa – siellä missä lapset ja nuoret elävät.
Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan professori Timo Jaakkolan johtama tutkimus tuo tähän vahvan näytön. Hänen tutkimusryhmänsä on osoittanut, että koulupäivän rakenteilla on suora yhteys lasten ja nuorten hyvinvointiin, motivaatioon ja oppimiseen. Liikkumisen lisääminen koulupäivään ei ole vain terveyskysymys, vaan se parantaa keskittymiskykyä, tukee oppimista ja vahvistaa psyykkistä hyvinvointia.
Hyvinvointi ja oppiminen eivät ole toisilleen vaihtoehtoja. Ne ovat toistensa edellytyksiä.
Silti järjestelmämme toimii liian usein niin kuin ne olisivat erillisiä tavoitteita.
Samalla on sanottava tämä suoraan: ratkaisu ei ole se, että koulujen ja opettajien harteille kasataan jatkuvasti lisää vastuuta. Koulut tekevät jo nyt äärimmäisen vaativaa työtä. Jos vastaus kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin on lisätä koulun tehtäviä, olemme jo lähtökohtaisesti väärällä tiellä. Tämä sama asia todettiin 27.3. Finlandia-talolla pidetyssä Suuressa kasvukeskustelussa.
Lasten ja nuorten hyvinvointia ei ratkaista koulun sisällä yksin. Se edellyttää laajempaa tarkastelua – perheiden tukemista, harrastusmahdollisuuksia, toimivia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä eri toimijoiden aitoa yhteistyötä. Kyse on rakenteista, ei yksittäisten toimijoiden venymisestä.
Tarvitsemme rohkeutta tehdä toisin
Tilaisuudessa kuulimme esimerkkejä siitä, miten lasten ja nuorten arkea voidaan aidosti muuttaa. Hyvän arjen rakentajat -toimintamallissa kehittäminen lähtee paikallisista tarpeista eikä valmiista ratkaisuista. Onnistuminen on rakentunut yhteisen tilannekuvan muodostamisesta, yhteisesti sovituista tavoitteista ja datan systemaattisesta hyödyntämisestä. Samalla keskeistä on ollut rohkeus kokeilla uusia toimintatapoja, hyväksyä epäonnistumiset ja oppia niistä.
Kaikkein olennaisinta on kuitenkin pitkäjänteisyys. Vaikuttava muutos ei synny hankkeissa, vaan sitoutumisessa. Kun työtä tehdään vuosien, jopa vuosikymmenen aikajänteellä, voidaan rakentaa luottamusta ja muuttaa rakenteita pysyvästi.
Säätiöillä on mahdollisuus – ja vastuu
Keskustelimme tilaisuuden jälkeen säätiöiden roolista muutoksen vauhdittajina. Säätiöt voivat mahdollistaa pitkäjänteisen kehittämistyön, jota julkinen rahoitus harvoin tukee riittävän pitkällä aika välillä. Ne voivat yhdistää tutkimuksen ja käytännön, rahoittaa rohkeita kokeiluja ja rakentaa yhteistyötä eri toimijoiden välille.
Mutta tärkein rooli on vielä tätäkin suurempi. Säätiöt voivat toimia suunnannäyttäjinä ja vaatia muutosta silloin, kun järjestelmä ei itse siihen riittävästi taivu.
Emme voi hyväksyä nykytilaa
Lasten ja nuorten pahoinvointi ei ole väistämätön kehityssuunta. Se on seurausta valinnoista – ja siksi siihen voidaan vaikuttaa uusilla valinnoilla. Tästä esimerkkinä on Hyvän arjen rakentajat -toimintamalli, josta Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön asiamies Ulla Nord kertoi meille.
Tutkimus, kuten Timo Jaakkolan työ, antaa jo selkeän suunnan. Me tiedämme, että arjen rakenteisiin vaikuttamalla voidaan tukea sekä hyvinvointia että oppimista.
Kysymys kuuluu: riittääkö meillä päättäjinä rohkeus tehdä päätöksiä, jotka muuttavat suunnan?
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Päättäjiltä tämä edellyttää ennen kaikkea sitä, että lasten ja nuorten hyvinvointi nostetaan aidosti päätöksenteon ytimeen – ei vain puheissa, vaan resursseissa ja rakenteissa. Tämä tarkoittaa pitkäjänteistä rahoitusta ennaltaehkäisevään työhön, vaikka sen vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä.
On aivan välttämätöntä vahvistaa koulujen, varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä harrastustoiminnan välistä yhteistyötä niin, että lapsen arki muodostaa ehjän kokonaisuuden, eikä palvelujärjestelmä näyttäydy pirstaleisena.
Koulupäivän rakenteita on kehitettävä tutkimusperusteisesti siten, että liikkuminen, palautuminen ja oppiminen tukevat toisiaan. Tämä ei tarkoita lisätehtäviä kouluille, vaan parempia rakenteita koko järjestelmään.
Lisäksi päätöksenteossa on uskallettava mahdollistaa paikalliset kokeilut ja uudet toimintamallit sekä hyväksyä se, että kaikki ratkaisut eivät onnistu ensimmäisellä kerralla. Ilman tilaa kokeilla ei synny myöskään läpimurtoja. Liikkuva Koulu ja Harrastamisen Suomen malli ovat hyviä toimintamalleja, mutta ne eivät yksin riitä.
Blogin kirjoittaja on kuvassa näkyvä Urheiluopistosäätiön toimitusjohtaja Riikka Juntunen.
