Urheiluopistosäätiö Urheilugaalan kumppanina viidettä kertaa

Tammikuun 16. päivänä nostetaan malja vuoden 2019 urheilusaavutuksille ja urheilun ja liikunnan merkkihenkilöille ja vietetään juhlavaa Urheilugaalaa. Urheiluopistosäätiö on mukana juhlahumussa jo viidettä kertaa ja lahjoittaa palkintoluokan Läpimurto voittajalle 10 000 euron erikoisstipendin.

”Urheilugaala on hieno ja tunnettu tapahtuma ja vakiinnuttanut paikkansa merkittävänä brändinä Suomen urheilussa ja liikunnan saralla. Itse gaalassa liikunta- ja urheiluväki kokoontuu yhteen iloisissa merkeissä, joten se on myös erilaisten yhteistöiden ja kontaktien luomisen kannalta tärkeä tapahtuma”, pohdiskelee Urheiluopistosäätiön toimitusjohtaja Jukka Hako.

”Gaalayhteistyö on meiltä merkittävä taloudellinen panostus, mutta haluamme ehdottomasti olla mukana luomassa suomalaista urheiluhenkeä yhteisessä juhlassa. Myös se on säätiön tarkoituksen mukaista toimintaa. Haluamme olla gaalan pitkäaikainen ja pysyvä kumppani”, pohjustaa Hako.

Läpimurto-apuraha on nuorelle urheilijalle tärkeä

Gaalassa Läpimurto-palkinnon saa ehdokas, joka on noussut oman lajinsa ehdottomalle huipulle viimeisen vuoden aikana. Tänä vuonna ehdokkaina on kolme huippu-urheilijaa: seitsenottelija Maria Huntington, jääkiekkoilija Kaapo Kakko ja lumilautailija Rene Rinnekangas.

“Olemme gaalassa mukana viidettä kertaa ja toista kertaa tukemassa nimenomaan Läpimurto-palkintoluokkaa, jonka näemme meille erityisen sopivaksi palkintoluokaksi. 10 000 euron apuraha Läpimurto-voittajalle on nuorelle urheilijalle merkittävä tuki, jos hänen asemansa urheilumaailmassa ei ole vielä vakiintunut”, valottaa Hako.

Läpimurto-palkintoluokan voittaja – kuten muidenkin palkintoluokkien voittajat – selviävät 16.1.2020 Hartwall Arenalla järjestettävässä Urheilugaalassa. Urheiluopistosäätiö toivottaa onnea kaikille Läpimurto-ehdokkaille, mutta myös muiden sarjojen huikeille urheilijoille, seuroille sekä vaikuttajille!

Vessi Hämäläinen

Muut tarinat